Tuija Oivo kertoo Ylelle, että työministeriö on saanut vasta hyvin hajanaista ja eri tavoin hankittua tietoa alle tuhannen turvapaikanhakijan osaamisesta. Hän toppuuttelee liian hätäisiä arvioita tulijoiden koulutustaustasta.
”Nyt on oltava äärettömän varovainen näiden ennakkotietojen valossa. Nämä ovat lähes enemmän arvauksia kuin arvioita”, Oivo sanoo.
Hänen mukaansa ensimmäiset luotettavat tiedot saadaan maaliskuun puolessavälissä. Silloin ministeriöllä on riittävät otokset eri puolilta maata.
Oivo kertoo, että eri vastaanottokeskusten välillä on suuria eroja, jotka ovat myös voineet vaikuttaa kyselyiden tuloksiin.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on tilannut turvapaikanhakijoiden osaamisesta kartoituksen, jossa käytetään tilastollisesti luotettavia menetelmiä. Turvapaikanhakijoiden osaamista selvitetään tuhannen henkilön otannalla.