Lancet-lehdessä julkaistut tulokset viittaavat itse asiassa siihen, että yhä useammat elävät yli 90-vuotiaiksi ja pysyvät hyväkuntoisina, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Havainnot perustuvat runsaan kahdentuhannen vuonna 1905 syntyneen ja tuhannenkuudensadan vuonna 1915 syntyneen tanskalaisen terveysarviointeihin ja kognitiivisiin tutkimuksiin. Vuonna 1905 syntyneet olivat tutkimuksen alkaessa 93-vuotiaita ja 1915 syntyneet 95-vuotiaita.
Tutkijat havaitsivat vuonna 1915 syntyneiden elävän 93- tai 95-vuotiaiksi noin kolmanneksen todennäköisemmin, minkä lisäksi heidän muistinsa ja muut kognitiiviset kykynsä olivat paremmassa kunnossa. He lisäksi suoriutuivat arkisaskareistaan paremmin, vaikka fyysistä kuntoa mittaavissa testeissä ryhmien välillä ei ollut juurikaan eroja.
Tulokset osoittavat vuonna 1915 syntyneiden yhdeksänkymppisten olevan terveempiä ja pärjäävän monella tapaa paremmin kuin kymmenen vuotta aikaisemmin syntyneet, vaikka he olivat tutkimuksen aikaan kaksi vuotta vanhempia.
Tutkijoiden mukaan onkin todennäköistä, että entistä useammat varakkaiden maiden ihmisistä elävät pitkään ja pysyvät entistä paremmassa kunnossa, tutkijat kirjoittavat.