Terroristi uskoo epäonnistumisensa olleen Jumalan tahdon mukainen

Viime vuosikymmenen alussa lentokoneen räjäyttämistä yrittänyt kenkäpommimies uskoo, että Jumalalla on häntä varten muita suunnitelmia.

Kenkäpommilla lentokoneen räjäyttämistä vuonna 2001 yrittänyt terroristi Richard Raid uskoo epäonnistuneensa, koska Jumala niin halusi, kertoo amerikkalainen uutiskanava NBC News.

Reid aikoi räjäyttää Pariisista Miamiin matkalla olleen lentokoneen kenkäänsä asennetulla räjähteellä, mutta toiset matkustajat huomasivat ajoissa hänen aikeensa ja saivat estettyä terroriteon.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Coloradolaisesta vankilasta lähettämässään kirjeessä Reid kertoo myös uskovansa, että yritys tappaa 197 matkustajaa American Airlinesin lennolla ei ollut islamin lain vastainen.

Hän tosin myöntää, että monet ovat tästä asiasta hänen kanssaan eri mieltä.

Elinkautistuomiotaan istuva 41-vuotias Reid kirjoittaa lisäksi uskovansa, että hänen tekonsa ei kuitenkaan ollut määrä tapahtua, koska se ei miellyttänyt Jumalaa. Hän arvioi, että ei ollut hänen eikä muiden koneen matkustajien aika kuolla, vaan Jumalalla oli häntä varten muita suunnitelmia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Reidin mukaan näihin suunnitelmiin kuuluu hänen istumisensa vankilassa ja muita asioita, joista hän ei ehkä vielä ole tietoinen.

Reid on ollut kirjeenvaihdossa ollut tohtori Kimberly Mehlman-Orozcon kanssa, joka suunnittelee aiheesta kirjaa.

Kaleva-lehti kertoi vuonna 2002, että Ison-Britannian kansalainen Reid oli brittilehtien mukaan islamilaisuuteen kääntynyt pikkurikollinen. Syytteiden mukaan hän oli saanut koulutusta al-Qaedan leirillä Afganistanissa.

Mainos