Niin kutsuttu hätäjarru on ollut viime päivinä esillä koronatilanteen pahentuessa uuden omikronmuunnoksen myötä. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) on puhunut hätäjarrun käyttöönottamisen puolesta. Sosiaali- ja terveysministeriö esitti perjantaina hätäjarrun kayttöönoton aikataulusta päättämistä ensi viikolle.
Huolta on herättänyt erityisesti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, jossa potilasmäärien ennustetaan kasvavan huomattavasti.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) on todennut, että koronatoimia voidaan kiristää ilman hätäjarruakin. Hänen mukaansa hallitus ja alueelliset viranomaiset voivat kiristää rajoituksia myös muilla tavoin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tutkimuspäällikkö ja epidemiologian dosentti Maarit Leinonen arvioi, että Kiuru toimii aktiivisempana rajoitustoimien edistäjänä, kun Marin julisti syksyllä yhteiskunnan avaamista.
– Pääministeri ei halua esiintyä aktiivisena kovien rajoitustoimien edistäjänä. Marin puhui koko syksyn yhteiskunnan avaamisen puolesta. Siksi rajoituspuheita johtaa nyt Krista Kiuru. Oikaisu: Marin ei halua esiintyä johtajana. Johtamistyhjiön täyttää Kiuru, Leinonen kirjoittaa Twitterissä.
EDIT: Jutun otsikkoa ja ingressiä muutettu.
Pääministeri ei halua esiintyä aktiivisena kovien rajoitustoimien edistäjänä. Marin puhui koko syksyn yhteiskunnan avaamisen puolesta. Siksi rajoituspuheita johtaa nyt Krista Kiuru.
Oikaisu: Marin ei halua esiintyä johtajana. Johtamistyhjiön täyttää Kiuru. https://t.co/29gpSTWsgj— Maarit Leinonen (@MaaritLeinonen) December 19, 2021