Timo Soini: Perussuomalaiset oli sisältä mätä

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja puolustaa päätöstä lähteä hallitukseen.

Ulkoministeri ja perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini käy läpi vanhan puolueensa jakautumista Financial Timesin haastattelussa.

– Etulinjassa ei voi perääntyä, on taisteltava. On oltava taistelussa yksimielinen. Kukaan puolueen ulkopuolelta ei voinut tehdä meille mitään, mutta me olimme sisältä mätiä, epäkypsiä, Soini toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Soini lähti ministeri- ja kansanedustajajoukon kanssa puolueesta kesäkuun puoluekokouksen jälkeen. Perussuomalaissa valtaan nousi europarlamentaarikko Jussi Halla-aho. Lähteneet jäivät hallitukseen ja muodostivat sittemmin Sininen tulevaisuus -puolueeksi rekisteröidyn sinisen eduskuntaryhmän.

Entisen puoluejohtajan mukaan perussuomalaisilta petti hermo. Financial Times vertaa tilannetta Norjan populistiseen edistyspuolueeseen, joka menetti hallitukseen lähdettyä ensin kannatustaan perussuomalaisten tapaan, mutta teki paluun syyskuun vaaleissa ja pääsi toiselle hallituskaudelle.

Kreikan tukia vastustaneen puolueen asettuminen hallituksessa kolmannen tukipaketin taakse oli Timo Soinin mukaan välttämätön paha. Näin puolue näytti kykenevänsä kantamaan vastuuta.

Timo Soini on yhä sitä mieltä, että perussuomalaisten lähtö hallitukseen vuonna 2015 oli oikea.

Poimintoja videosisällöistämme

– Olemme maksaneet todella kovan hinnan. En liittynyt puolueeseen huutaakseni varjoista. Halusin näyttää, että meistä on hyviksi ministereiksi.

Soinin mukaan kaikki puolueen kannattajat eivät ikävä kyllä tajunneet, ettei mihinkään voi vaikuttaa olemalla ikuisesti oppositiossa.

Soini sanoo, ettei hänellä ole halua lähteä Sinisen tulevaisuuden johtoon.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Olen vanha sotaratsu. Minä en kuulu uuden taistelun johtoon. Kaksikymmentä vuotta on elinkautinen Suomen politiikassa.

 

 

Mainos