Timo Vornanen jättänee myös Ylen hallintoneuvoston

Perussuomalaisten ryhmäjohtajan mukaan paikka rinnastuu valiokunta- ja jaospaikkoihin.
Kansanedustaja Timo Vornanen oli osallisena ampumavälikohtauksessa bar Ihkun edustalla Helsingissä torstain ja perjantain välisenä yönä (26.4.). Hänen epäillään uhanneen aseella kahta ihmistä ja ampuneen sen jälkeen maahan., LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Kansanedustaja Timo Vornanen oli osallisena ampumavälikohtauksessa bar Ihkun edustalla Helsingissä torstain ja perjantain välisenä yönä (26.4.). Hänen epäillään uhanneen aseella kahta ihmistä ja ampuneen sen jälkeen maahan., LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä ei ole vielä linjattu, ketkä perivät  kansanedustaja Timo Vornasen valiokuntapaikat. Ryhmäjohtaja Jani Mäkelä kertoo Verkkouutisille, että asiasta mahdollisesti kerrotaan tällä viikolla, mutta ”ei ole mahdotonta, että tämä menisi myöhemmäksikin”.

Perussuomalaisten ryhmästä erotettu Vornanen on  ilmoittanut perustavansa oman eduskuntaryhmän. Facebookissa Vornanen kertoi luovuttavansa puolueelle kuuluvat valiokunta- ja jaospaikkansa eduskunnassa. Vornanen on jäsenenä myös Ylen hallintoneuvostossa, jonka 21 jäsentä valittiin eduskunnassa 28. kesäkuuta 2023.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

– Hän on ilmoittanut julkisesti luopuvansa paikoista, jotka on ryhmän jäsenyyden kautta saanut ja tämä kuuluu niihin paikkoihin. Eli jos hän toimii, niin kuin on kertonut, silloin hän tietysti luopuu tästäkin, sanoo Mäkelä.

Verkkouutiset ei tavoittanut Vornasta tai hänen avustajaansa kommentoimaan asiaa.

Vornanen järjestää eduskunnassa tiedotustilaisuuden tänään tiistaina liittyen eduskuntatyönsä jatkoon ja meneillään olevaan esitutkintaprosessiin. Vornanen on erotettu sekä perussuomalaisten eduskuntaryhmästä että puolueen jäsenyydestä liittyen epäiltyyn ampumisvälikohtaukseen helsinkiläisen yökerhon edustalla.

Mainos