Äänestyspaikoilla on tänään sunnuntaina ollut paikoin jopa jonoa. Moni on havainnut äänestämässä käydessään, että toinen jonoista tuntuu aina olevan toista lyhyempi. Asiasta ovat huomautelleet poliitikotkin.
– Useamman vaalin ajan kestäneen empiirisen tutkimuksen perusteella olen havainnut, että ihmiset joiden sukunimi alkaa kirjaimella L-Ö joutuvat jonottamaan äänestämiseen pääsemistä paljon pidempään kuin A-K:t, kokoomuksen Helsingin kaupunginvaltuutettu Otto Meri esimerkiksi tviittasi.
Ekonomisti Olli Kärkkäisen mukaan ilmiö on todellinen ja johtuu nimien jakaumasta. A-K -kirjaimille osuu 39 prosenttia ja L-Ö -kirjaimille 61 prosenttia sukunimistä. Hän ehdottaa myös yksinkertaista tapaa korjata asia.
– Taas on se päivä, jolloin moni meistä pohtii miksi äänestyspaikoilla A-K -jono on aina lyhyempi. Tässä kuviossa on selitys. A-L / M-Ö -jaottelulla sukunimet ja jonot jakautuisivat tasaisemmin (49 % / 51 %). Kuka poistaisi eriarvoisuuden äänestysjonoista, Kärkkäinen kysyy Twitterissä.
Useamman vaalin ajan kestäneen empiirisen tutkimuksen perusteella olen havainnut, että ihmiset joiden sukunimi alkaa kirjaimella L-Ö joutuvat jonottamaan äänestämiseen pääsemistä paljon pidempään kuin A-K:t. #vaalit2019
— Otto Meri (@OttoMeri) April 14, 2019
Taas on se päivä, jolloin moni meistä pohtii miksi äänestyspaikoilla A-K -jono on aina lyhyempi. Tässä kuviossa on selitys.
A-L / M-Ö -jaottelulla sukunimet ja jonot jakautuisivat tasaisemmin (49 % / 51 %).
Kuka poistaisi eriarvoisuuden äänestysjonoista? pic.twitter.com/QHOWtu7HvD— Olli Kärkkäinen (@OlliKarkkainen) April 14, 2019