Touko Aalto: Hallituksella on kolme eri EU-linjaa

Vihreiden mielestä valmistautuminen Suomen EU-puheenjohtajuuteen on kesken.

– Hallituksella on kolme erilaista EU-linjaa. Yksi hyvä toimisi varmaan paremmin. Vihreiden EU-vision lähtöajatus on, että aito hyvinvointi perustuu ihmisten tasa-arvolle ja luonnonvarojen käytön kestävyydelle. Emme saa jättää tuleville sukupolville pilaantunutta ympäristöä, rapautuneita julkisia talouksia tai sosiaalisen eriarvoisuuden aiheuttamia ongelmia, vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto totesi eduskunnassa keskiviikkona.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Aalto piti puolueensa ryhmäpuheen  eduskunnan täysistunnossa pääministerin ilmoituksesta ajankohtaisista EU-asioista. Hän muistutti, että Suomesta tulee EU:n puheenjohtajamaa kesällä 2019. Valmistautuminen tähän on kuitenkin Aallon mukaan kesken.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän ehdotti kaikki puolueet ja kansalaisyhteiskunnan osallistavaa työryhmää, joka pohtisi, mitä Suomi haluaa EU-puheenjohtajuudellaan edistää.

– Keväällä 2019 käydään eduskuntavaalit, heti perään eurovaalit. Emme voi noiden vaalien jälkeen ajelehtia ajopuuna läpi puheenjohtajakauden. Kysymystä EU:n tulevaisuudesta ei voi sysätä vain virkakoneiston valmisteluun.

Mainos