Pikku Kakkosen verkkopalvelussa julkaistu Pikin huone opettaa lapsille turvallisia toimintatapoja hauskalla ja houkuttelevalla tavalla. Tukes toivoo pelin vaikuttavan myönteisesti lasten turvallisuusasenteisiin ja vähentävän lasten tapaturmien ja onnettomuuksien määrää.
Ajatus pikkulasten turvallisuuspelistä syntyi Tukesissa noin vuosi sitten. Turvallisuuskäyttäytymiseen liittyvät asenteet muotoutuvat Tukesin mukaan hyvin varhain, jopa ennen kouluikää. Tälle ikäryhmälle suunnattua aineistoa turvallisuusasioista ei ole paljon tarjolla.
– Alle viisivuotiaat lapset eivät vielä yleensä osaa lukea, mutta he pelaavat kuitenkin erilaisilla laitteilla pelejä. Siksi päädyimme tuomaan pelillisin keinoin lasten kehitystasolle sopivia perusviestejä turvallisuudesta. Tavoitteenamme on myös, että pelin ansiosta kodeissa keskusteltaisiin lasten kanssa turvallisuusasioista jo ihan pienestä pitäen, kertoo Tukesin viestintäjohtaja Johanna Salomaa-Valkamo tiedotteessa.