– Nimi muuttuu, mutta riski verotuksen kiristymisestä pysyy. Myös ”hyvinvointivero” toisi uuden verottajan kaikkien nykyisten rinnalle. Hyvinvointialue osaoptimoi omaa talouttaan, Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen toteaa.
– Kuka hallitsee sirpaloituvan verojärjestelmän kokonaisuutta?, hän jatkaa.
Lehtinen on jakanut Twitterissä alla näkyvän Veronmaksajien kuvan. Siinä kysytään, ”keiden kaikkien pitää saada verottaa?”, ja varoitetaan uusien itsenäisten verottajien olevan riski kokonaistasolle.
Kuvassa huomautetaan, että valtion ja kuntien ohessa verotusoikeutta on väläytelty ajoittain EU:lle ja nyt sellainen on tulossa hallituksen sote-uudistuksen ”hyvinvointialueille”. Aiemmin maakuntina uudistuksessa tunnetuille alueille ollaan kaavailemassa omaa veroa viimeistään vuonna 2026. Hallitus on kuitenkin luvannut, ettei uusi vero nostaisi verotuksen kokonaistasoa.
Hallituksen sote-uudistuksessa ollaan muodostamassa 21 hyvinvointialuetta. Lisäksi järjestäjänä toimisi Helsinki. Erityisesti uudistuksen rahoitusmallia on arvosteltu. Kriitikoiden mukaan se leikkaa erityisesti Uudeltamaalta.
Nimi muuttuu, mutta riski verotuksen kiristymisestä pysyy. Myös "hyvinvointivero" toisi uuden verottajan kaikkien nykyisten rinnalle. Hyvinvointialue osaoptimoi omaa talouttaan. Kuka hallitsee sirpaloituvan verojärjestelmän kokonaisuutta?#sote #maakuntavero #hyvinvointivero pic.twitter.com/KZfRICAHcg
— Teemu Lehtinen (@TeemuTLehtinen) October 13, 2020