Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomari Pauliine Koskelo on huolissaan oikeusvaltiota kohtaavista uhista.
Helsingin Sanomien haastattelussa hän huomauttaa Euroopan ilmapiirin muuttuneen synkemmäksi ja julkisessa puheissa esiintyy oikeusvaltiota rapauttavaa puhetta. Koskelo nostaa esille etenkin äärioikeistossa esiintyvän oikeusvaltion vastaisen puheen.
Koskelo muistuttaa, että oikeusvaltiossa vallanpitäjien vallankäyttöä rajoitetaan. Ihmisten perusoikeuksien turvaaminen ja kunnioittaminen ovat hänen mukaansa demokratian olemassaolon perusehtoja.
– Vallankäytölle on vastavoimat ja pidäkkeet, joita ovat esimerkiksi riippumattomat tuomioistuimet, ylimmät laillisuusvalvojat ja media, Koskelo korostaa.
Koskelo ottaa kantaa viime syksynä käytyyn julkiseen keskusteluun, jossa kyseenalaistettiin apulaisoikeuskanslerin kannanotot liittyen Suomen itärajan sulkemiseen liittyviin oikeudellisiin ongelmiin.
– On hyvin ajattelematonta ja vaarallista, jos poliitikot alkavat kyseenalaistaa viranomaisen ratkaisuja vaatimalla potkuja sen takia, että viranomainen tekee laissa säädettyä virkatyötään, Koskelo sanoo.
Tuomarin mukaan sananvapaus on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimenkin päätöksissä vahvasti turvattu oikeus, eikä kiellettyjä aiheita sananvapauden piirissä ole. Hän muistuttaa kuitenkin sananvapauden laillisista rajoista: toisten ihmisarvoa ei saa sananvapauden nimissä loukata eikä oikeuksien toteutumista estää.