[rev_slider alias=”tiilikainen-01″ mode=”header”][/rev_slider]EU:n jäsenmaat sopivat maanantaina puolustusyhteistyön merkittävästä syventämisestä. Ministerit allekirjoittivat Brysselissä pysyvää rakenneyhteistyötä koskevan asiakirjan. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen arvioi Verkkouutisille puolustusyhteistyön syventymisen merkitystä Suomen kannalta:
Mikä on EU:n puolustusyhteistyön syventymisen merkitys Suomen kannalta, jos Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi?
— Nyt käynnistettävä pysyvä rakenneyhteistyö ei liity suoraan mihinkään hyökkäystilanteeseen eli tässä ei olla rakentamassa Naton kaltaista sotilaallista varautumisjärjestelmää. Puolustusyhteistyön syventäminen on EU:ssa kuitenkin tärkeä askel, koska mahdollisuudet tähän ovat olleet jo pitkään olemassa.
— EU:n puolustusyhteistyö on sotilaallisten voimavarojen luomista, sotilaallisen kaluston liikkuvuuden helpottamista EU- ja Nato-maiden sisällä, hybridi- ja muihin uusiin uhkiin varautumista. 23 maata on ilmoittautunut mukaan ja lähiviikkoina täsmentyy, mitä konkreettisista yhteistyöhankkeista lähdetään viemään eteenpäin. Hankkeiden edistämistä helpottaa se, ettei kaikkien jäsenmaiden tarvitse olla näissä aina mukana.
Suomi vaati pysyvän rakenneyhteistyön asiakirjaan viittausta Lissabonin sopimuksen avunantovelvoitteeseen. Mikä konkreettinen merkitys oli sillä, että tämä saatiin mukaan? Lissabonin sopimushan velvoittaa jo muutenkin jäsenmaita.
— Kun aiemmin EU:n puolustusyhteistyö on painottunut kriisinhallintaan alueen ulkopuolella, parin viime vuoden aikana tässä on tapahtunut selvä muutos. Nyt ajatellaan, että EU:n puolustusyhteistyötä pitää rakentaa niin, että se tarpeen tullen hyödyttää unionin omaa alueturvallisuutta ja rajojen turvallisuutta. Taustalla tähän ovat vaikuttaneet Ukrainan kriisi, hienoinen epävarmuus Naton tulevaisuudesta (Yhdysvaltain presidentti) Trumpin aikana sekä taloudelliset paineet puolustusbudjetteja kohtaan Euroopassa.
— Kun tässä tilanteessa EU:ssa perustetaan pysyvä rakenneyhteistyö, Suomen ajatuksena on ollut varmaan muistuttaa tästä tosiasiasta, kun yhteistyötä asejärjestelmien ja muiden sotilaallisten järjestelmien puitteissa jatkossa syvennetään. Pitkällä tähtäimellä EU:n merkitys jäsenmaiden alueen ja kansalaisten puolustamisessa saattaa kasvaa.
Lissabonin avunantovelvoitteen mukaan jäsenvaltion joutuessa asellisen hyökkäyksen kohteeksi, ”muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin”. Mikä merkitys on lausekkeen erityislisäyksillä, joiden mukaan ”tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen” ja että ”Pohjois-Atlantin liitto (Nato) on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin”?
— Näillä on käytännössä hyvin vähän merkitystä. Aiemmin joissain Nato-maissa, kuten Britanniassa oli pitkään sellaista asennetta, että EU:n puolustusyhteistyö heikentää Natoa. Tämä nähtiin kilpailuasetelmana ja marssijärjestys haluttiin tehdä selväksi. Nykyisin taas monet näkevät, että se, mitä tehdään EU:ssa ei ole millään tavoin Natolta pois ja päinvastoin. Se, että EU-maat luovat (kustannus)tehokkaammin suorituskykyjä ja sotilaallisia voimavaroja, auttaa myös Natoon kuuluvia jäsenmaita vastaamaan nykyistä paremmin sotilasliiton velvoitteisiin.
[rev_slider alias=”tiilikainen-02″][/rev_slider]
— Viittaus jäsenvaltioiden erityisluonteeseen taas liittyi erityisesti Itävaltaan, jonka puolueettomuus on kirjattu perustuslakiin. Suomessa ja Ruotsissa tähän liittynyt keskustelu oli enemmänkin sisäpoliittista.
— EU-tasolla on tehty tulkinta, jonka mukaan tämä (Lissabonin avunantovelvoite) velvoittaa kuitenkin kaikkia jäsenmaita, yhtä hyvin niin Natoon kuuluvia kuin kuulumattomiakin.
Merkitseekö EU:n puolustusyhteistyön syventyminen sitä, että Suomessa voitaisiin nykyistä enemmän luottaa unionimaiden puolustusapuun tai turvaan kriisitilanteessa?
— Minun on ollut vaikea ymmärtää niitä, jotka ovat ylenkatsoneet EU:n merkitystä kriisitilanteessa. Riippumatta siitä, mitä sopimuksissa lukee, useiden jäsenten kesken on olemassa yhteisvaluutta ja meillä on yhteiset ulkorajat. Tämä johtaa väkisin siihen, että jos jotain jäsenmaata aletaan painostaa turvallisuuspoliittisesti tai syntyy kriisi, sen heijastusvaikutukset koskevat kaikkia. EU:ssa me olemme keskinäisriippuvuuden järjestelmässä, jossa yhden jäsenvaltion turvallisuuden heikentyminen vaikuttaa muihin. Tämä järjestelmä on se turvatae. Turvallisuus on EU:ssa yhteinen, siitä ei päästä mihinkään ja tästä syystä muilla on intressi auttaa.
[rev_slider alias=”tiilikainen-03″][/rev_slider]
— Jos Itämeren piirissä puhkeaisi merkittävä kriisi ja kyseessä olisi vaativa sotilaallinen tilanne, totta kai sotilasliitto Nato ottaisi mekanisminsa käyttöön. Jos tämä (kriisi tai uhka) kohdistuisi EU-maahan, hyvin todennäköisesti myös EU aktivoituisi ja varmasti tällöin aktivoitaisiin myös keskinäisen avunannon velvoite ja tämän velvoitteen toteuttamiseen osallistuisivat tavalla tai toisella myös Naton ulkopuoliset EU-maat.
— EU:ssa valmius kohdata esimerkiksi hyökkäystilanteita ei ole yhtä kehittynyt kuin Naton, joka on perustettu nimenomaan sitä varten ja jolla on tähän liittyvät mekanismit (puolustussuunnittelu, komento- ja johtamisrakenne). Jos jotain tämänkaltaista EU:ssa sattuisi, hyvin todennäköisesti muut jäsenmaat tulisivat siihen osallisiksi ja antaisivat apua. Jos esimerkiksi jonkun Baltian maan turvallisuus heikentyisi, tulisivat mukaan todennäköisesti molemmat liitot, omilla välineillään ja vahvuuksillaan.
Suomi on innostunut syventämään EU:n puolustusyhteistyötä. Miten arvioisit Suomen intoa ja motiivia tässä suhteessa muihin EU-maihin?
— Suomi on ollut EU:n puolustusyhteistyön syventämisessä aktiivisimpien joukossa ja Suomelle on tärkeää, että tähän saadaan vihdoin konkretiaa. Pohjoismaista Suomi on ollut tässä selvästi yli muiden. Tanskahan ei ole puolustusyhteistyössä lainkaan mukana ja Ruotsikin on suhtautunut siihen selvästi Suomea varauksellisemmin. Taustalla Ruotsilla on tässä puolustusteollisia intressejä ja jossain määrin ongelman näkemistä siinä, että EU-komissio ylikansallisena elimenä on ottamassa tässä vahvemmin vastuuta.
— Aiemmin puolustusyhteistyön syventäminen on ollut enemmän Ranskan juttu kuin Saksan, jolla on ollut ongelmallisempi suhde sotilaallisen voimankäytön instrumentteihin unionin yhteydessä. Nyt tässä on tapahtunut hienoinen muutos. EU-puolustusyhteistyön syventäminen on ollut Saksa-Ranska-yhteistyön ydintä parin viime vuoden aikana. Britannian, joka on vastustanut puolustusyhteistyön syventämistä, lähtö EU:sta on helpottanut tilannetta ja toisaalta yhteistyön syventämiseen on tullut tarvetta senkin vuoksi, kun iso sotilaallinen suurvalta lähtee EU:sta.