Tutkija: Jäsenmaiden eriävät intressit vaikeuttavat EU:n yhteistä puolustuspolitiikkaa

EU:n jäsenmaiden eriävät intressit vaikeuttavat päätöksentekoa Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta, arvio Ulkopoliittisen instituutin tutkija Tuomas Iso-Markku.

EU:n jäsenmaiden kesken vallitsee Iso-Markun mukaan laaja yksimielisyys Euroopan turvallisuus- ja puolustuspoliittisista haasteista. Merkittäviä päätöksiä on hänen mielestään kuitenkin vaikea saada aikaan, sillä eri mailla on turvallisuus- ja puolustuspolitiikan suhteen edelleen hyvin eriäviä poliittisia ja taloudellisia intressejä.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on nostettu joulukuussa järjestettävän Eurooppa-neuvoston kokouksen asialistalle. Joulukuun kokoukselta on kuitenkin Iso-Markun mukaan turha odottaa merkittävää strategista keskustelua.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sen sijaan kokouksessa käydään läpi keinoja EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toimeenpanon parantamiseksi, yhteistyön lisäämiseksi sotilaallisten suorituskykyjen osalta sekä eurooppalaisen puolustusteollisuuden vahvistamiseksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Iso-Markku toteaa Ulkopoliittisen instituutin tuoreessa muistiossa, että kokouksen tärkein tehtävä on saada kaikki osapuolet EU:n sisällä sitoutumaan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen.

Tämä edellyttää sitovia aikatauluja, tarkoin määriteltyjä tavoitteita ja konkreettisia jatkosuunnitelmia.

Lisäksi merkittävä – vaikkakin Iso-Markun mukaan kiistanalainen – uusi askel on Euroopan komission vahvempi osallistuminen unionin turvallisuus- ja puolustuspoliittisten tavoitteiden edistämiseen.

Mainos