Jos yritykset saavat julkista tukirahoitusta tutkimukseen ja kehitykseen, ne lisäävät tuoreen vaikutusarvion mukaan myös omia panostuksiaan niihin. Tukirahoilla voi kuitenkin myös olla haitallisia vaikutuksia kilpailuun.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA on arvioinut Business Finlandin edeltäjän, teknologiarahoittaja Tekesin myöntämän rahoituksen vaikutuksia yritysten t&k-panostuksiin ja tuottavuuteen.
Tutkimuksen mukaan tuet lisäsivät yritysten t&k-työntekijöiden määrää keskimäärin 16 prosenttia. Tukia saaneiden yritysten tutkimus- ja kehitysintensiteetti puolestaan nousi keskimäärin noin 30 prosenttia tuen saamista seuraavina vuosina. Yhden prosentin kasvu tukieuroissa nosti yritysten omarahoitteista tutkimus- ja kehitysintensiteettiä noin 2,5 prosenttia.
Sen sijaan t&k-tukien vaikutuksesta työn tuottavuuteen tutkimuksessa ei löydetty näyttöä.
– Tulos on linjassa kansainvälisten tutkimusten kanssa. Näyttäisi siltä, että t&k-tuet ovat tehokas keino lisätä yritysten panostusta tutkimus- ja kehitystoimintaan. Julkisella tuella on siis merkitystä myös, kun pyritään hallitusohjelman tavoitteeseen nostaa TKI-investoinnit kasvu-uralle ja saavuttaa neljän prosentin osuus BKT:sta, arvioi tiedotteessa Etlan tutkimusjohtaja Heli Koski.
Tutkimuksessa löytyi kuitenkin viitteitä myös siitä, että t&k-tuet voivat vähentää vanhojen tehottomien yritysten poistumista markkinoilta. Näin tuet voivat vaikuttaa haitallisesti kilpailuun ja hidastaa rakennemuutosta.
Tukirahoituksen vaikutus markkinoilta poistumiseen koski myös alle kuuden vuoden ikäisiä yrityksiä, mutta Kosken mielestä startup-yritysten osalta tämä voi kuitenkin olla myös positiivista.
– Kilpailu voi lisääntyä, mikäli t&k-tuet tarjoavat nuorille yrityksille mahdollisuuden säilyä hengissä vähän arvonlisää tuottavan alkuvaiheen yli, jolloin niistä tulee tulevaisuudessa tehokkaita, korkean tuottavuuden markkinatoimijoita, Koski arvioi.
Etlan tutkijoiden Euroopan komissiolle laatima arviointi Tekesin t&k-rahoituksen vaikuttavuudesta Evaluation of Tekes R&D funding for the European Commission on julkaistu Business Finlandin raporttisarjassa.