Tutkimus vahvistaa, että seulonnassa löydetyillä rintasyövillä muita parempi ennuste

Seulonnassa löydetyillä rintasyövillä oli merkittävästi parempi ennuste kuin muilla tavoin diagnosoiduilla rintasyövillä, osoittaa tuore väitöstutkimus.

Tiina Lehtimäki on väitöstutkimuksessaan selvittänyt rintasyövän ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä, kerrotaan Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Lehtimäen tutkimus vahvisti, että seulonnassa löydetyillä rintasyövillä oli merkittävästi parempi ennuste kuin muilla tavoin diagnosoiduilla rintasyövillä. Ennusteellinen etu säilyi jopa yli 15 vuoden seurannassa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Seulonnan tarkoituksena on löytää kasvaimet jo varhaisessa vaiheessa, joten niiden ennusteen voi olettaakin olevan parempi kuin muilla tavoin löydetyillä. Kaikki tällä hetkellä käytössä olevat, syövän ennusteeseen vaikuttavat tekijät eivät kuitenkaan kokonaan pystyneet Lehtimäen tutkimuksessa selittämään seulonnalla tunnistettujen syöpien parempaa ennustetta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Voimme olettaa, että jokin tai jotkut vielä tunnistamattomat syövän kehittymiseen liittyvät mekanismit selittävät tätä eroa ennusteessa. Vertaamalla seulonnalla löydettyjä rintasyöpiä muilla tavoin löydettyihin pystymme toivottavasti tulevaisuudessa saamaan uutta tietoa myös näistä vielä tunnistamattomista mekanismeista, Lehtimäki kertoo tiedotteessa.

Siihen saakka tietoa syövän toteamistavasta voidaan hänen mukaansa käyttää ennusteellisena tekijänä yksilöllisten hoitopäätöksien tukena.

Tutkimus perustui yli kolmen tuhannen suomalaisen rintasyöpäpotilaan FinProg-aineistoon. Lehtimäki väittelee perjantaina Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta Screen-detected breast cancer and prognosis.

Mainos