Tutkimusyliopistot vaativat EU:lta panostusta tutkimukseen

Euroopan 21 johtavan tutkimusyliopiston rehtorit vaativat Euroopan unionia panostamaan itse tutkimus- ja innovaatiohankkeisiin.

Euroopan tutkimusyliopistojen liitto LERU pitää tärkeänä, että tiedepanostukset ymmärrettäisiin Euroopan unionissa sijoituksiksi.

Liiton mukaan poliittisten päättäjien kaikkialla Euroopassa pitäisi huomata, että tutkimusyliopistojen toiminnalla on laaja-alaisia ja pitkäaikaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Unionin toistaiseksi toteutumaton tavoite on, että EU-maat investoisivat tieteeseen ja innovaatioihin kolme prosenttia bruttokansantuotteestaan. Suomessa kuitenkin lukema on tällä hetkellä 3,5 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

LERU vaatii, että EU:n pitkäaikaista tavoitetta eurooppalaisesta tutkimusalueesta ERA:sta edistetään konkreettisin keinoin.

– Komission pitäisi vakavasti harkita lainsäädännöllisiä keinoja niissä harvoissa tapauksissa, joissa tutkimuksen ja innovaatioiden sisämarkkinat ovat vääristyneet. Todellista edistystä ei saavuteta yksin jäsenvaltioiden vapaaehtoisilla toimilla, sanoo pääsihteeri Kurt Deketelaere LERUn tiedotteessa.

LERU:n mielestä tärkeitä tiedepolitiikan kysymyksiä ovat muun muassa humanististen ja valtiotieteellisten alojen aseman vahvistaminen, eurooppalaiset tutkimusetiikan linjaukset sekä digitalisaation avaamien tutkimusmahdollisuuksien hyödyntäminen yhdessä.

Mainos