ISIS-jihadistien tavoin pukeutuneet pitkäpartaiset miehet hyökkäsivät miekkojen ja replika-aseiden kanssa ”Allahu Akbaria” huutaen kauppakeskukseen Teheranissa. Yksi ”jihadisteista” ratsasti hevosella sisään rakennukseen. Erikoinen näytös ei kuitenkaan onneksi ollut terrori-isku vaan iranilaisohjaaja Ebrahim Hatamikian uuden Damascus Time -elokuvan mainostemppu.
Tempausta on arvosteltu rankasti. Esimerkiksi news.com.au kertoo monien kauppakeskuksen asiakkaiden olleen peloissaan. Arvostelijoiden mukaan tempauksen keksijät eivät olleet huomioneet lainkaan ostoskeskuksessa olevia lapsia. Tapauksesta julkaistuilla videolla näkyy osin hämmentynyttä ostosväkeä. Valejihadistit taas heittelevät tuoleja ja tavaraa ja heristävät aseitaan. Taustalta kuuluu huutoja ja ihmisten kerrotaan juosseen ulos keskuksesta. Valtaosa kuitenkin kuvaa tulijoita.
– Eikö tämä olekin kaikkein tyhmin tapa ”mainostaa” elokuvaa? Puetaan ihmisiä ISIS:n jäseniksi ja marssitetaan ostoskekukseen, France24:n iranilainen toimittaja Ershad Alijani ihmettelee twitterissä.
Elokuvantekijä Hatamikia sanoo Iran Front Pagelle, ettei tiennyt tempauksesta mitään. Hänen mukaansa yhden punapartaisen valejihadistin oli määrä seisoa ostoskeskuksen ulkopuolella ja antaa fanien ottaa selfieitä kanssaan.
– En tiennyt hevosista, kiljumisesta tai ihmisjoukoista ostoskeskuksen sisällä, hän kommentoi.
Here's the footage of the freaky ISIS stunt in Tehran. Apparently to promote the IRGC-funded film "In Damascus Time", but in fact to make people scared of possible ISIS presence in Iran pic.twitter.com/Z4dtVwiKQ7
— Reza Khaasteh (@Khaaasteh) May 8, 2018
Isn't it the most stupid way of "advertisement" for a movie? disguising people like #ISIS marching with a horse in a mall to encourage people to watch "Damascus Time" by Ebrahim Hatamikia #Iran 😳🤨https://t.co/dE2vikhckz pic.twitter.com/N8kYksoMIJ
— ERSHAD ALIJANI (@ErshadAlijani) May 8, 2018