Työttömien työnhakijoiden määrä väheni kuitenkin heinäkuusta 31 000:lla. Tiedot ilmenevät Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) Työllisyyskatsauksesta.
Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 4 600 enemmän kuin viime vuoden elokuussa eli yhteensä 43 800. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-elokuussa keskimäärin 67,7 prosenttia, mikä on 5,7 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 91 900, mikä on 15 900 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 116 900 eli 10 000 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.
Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi
Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin elokuun aikana 36 200 eli 300 enemmän kuin viime vuoden elokuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli elokuussa avoinna 61 500 työpaikkaa, mikä on 1 600 enemmän kuin vuosi sitten.
Koko maassa oli lomautettuna elokuun lopussa arviolta 25 000 henkilöä, mikä on 1 000 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 18 700 henkilöä, mikä on 3 100 enemmän kuin viime vuoden elokuussa.
Työnantajien ennakkoilmoitukset tulevista lomautuksista ovat myös lisääntyneet. Ennakkoilmoitusten mukaan on mahdollista, että 8 200 henkilöä lomautetaan lähitulevaisuudessa, mikä on 1 200 enemmän kuin vuosi sitten. Tulevien lomautusten määrä lisääntyi heinäkuusta elokuuhun 2 600:lla.
Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli elokuun lopussa 116 900 henkilöä, mikä on 14 700 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.
Työttömyysaste 7,4 prosenttia
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli elokuussa 21 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 68,9 prosenttia, mikä on 0,5 prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisen vuoden elokuussa.
Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 197 000, mikä on 6 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 7,4 prosenttia eli 0,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin.