Työttömien työnhakijoiden määrä nousee ennätystasolle

Työttömyysaste nousee ja työttömyys pitkittyy kuluvan ja ensi vuoden aikana.

Työllisyysaste laskee vuoden 2015 aikana 68,1 prosenttiin ja työttömyysaste kohoaa 9,5 prosenttiin. Tiedot käyvät ilmi tänään maanantaina julkaistusta työ- ja elinkeinoministeriön lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteesta.

– Työttömyysaste nousee keväisestä ennusteesta, koska palvelusektorin työllisyyden kasvu on hiipunut. Talouskasvu ei juurikaan riitä kasvattamaan työllisyyttä vielä vuonna 2016, sanoo ennusteen kokoamisesta vastaava neuvotteleva virkamies Johanna Alatalo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vuonna 2016 on näkyvissä pientä työllisyyden kasvua rakentamisessa ja palveluissa, mutta se ei riitä merkittävästi kasvattamaan kokonaistyöllisyyttä.

Yhä enemmän pitkäaikaistyöttömiä

Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa tämän vuosituhannen ennätystasolle. Ennusteen mukaan työttömiä työnhakijoita on vuonna 2015 keskimäärin 355 000 ja vuonna 2016 noin 370 000.

Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa selvästi. Vuonna 2015 pitkäaikaistyöttömiä on noin 110 000 ja vuonna 2016 noin 130 000.

– Yhä suurempi osa työttömistä on pitkäaikaistyöttömiä. Pitkäaikaistyöttömyys ei ole enää vain ikääntyneiden ja vähän koulutettujen ongelma, vaan se on laajentunut myös väestöryhmiin, jotka aiemmin olivat siltä melko hyvin suojassa, Alatalo kertoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Työikäisen väestön määrä on jatkanut kasvuaan ja lisää samalla työvoiman tarjontaa. Erityisesti yli 60-vuotiaat pysyvät aiempaa pidempään työmarkkinoilla. Sama suuntaus jatkuu myös ensi vuonna.

Oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat lisäävät työvoiman tarjontaa hieman vuoden 2016 aikana. Jo nyt maahanmuutto on keskeinen väestönkasvua ja työvoiman tarjontaa ylläpitävä tekijä nuoremmissa ikäluokissa.

Työmarkkinaennusteen lähtökohtana on valtiovarainministeriön uusin suhdanne-ennuste.

Mainos