Ukrainan tilannetta koskeva rauhankokous on tarkoitus pitää ensi viikon maanantaina Astanassa Kazakhstanissa. Ukrainan ja Venäjän lisäksi huippukokoukseen osallistuisivat Saksa ja Ranska.
Ranskalaiset ja saksalaiset ovat Deutsche Wellen mukaan kuitenkin epäileviä kokouksen onnistumisen suhteen.
Saksan liittokansleri Angela Merkelin tiedottajan Steffen Seibertin mukaan huippukokouksesta on hyötyä vain, jos Minskin aseleposopimuksen toteuttamisessa tapahtuu todellista kehitystä.
Saksalaisten uutislähteiden mukaan Ukraina on kuitenkin neuvotteluista huolimatta ja aseleposopimuksen vastaisesti lisännyt raskasta aseistustaan.
Ukrainan presidentti Petro Poroshenko oli maanantaina itse paikalla Zhytomyrissa maan pohjoisosassa, kun armeijalle luovutettiin lentokoneita, kenttätykkejä ja panssaroituja ajoneuvoja.
– Olen vakuuttunut siitä, että vuodesta 2015 tulee meidän voittomme vuosi. Sen saavuttamiseksi tarvitsemme vahvaa, isänmaallista ja hyvin varusteltua armeijaa, hän sanoi.