Amerikkalainen USA Today kertoo tästä löytyvässä jutussaan Helsingistä otsikolla ”Näin eräs kaupunki pyrkii ohjaamaan asukkaat pois auton ratista”.
”Suomen pääkaupunki Helsinki houkuttelee työvoimaa maaseudulta ja ulkomailta ja kasvaa nopeasti. Sen sijaan, että siellä rakennettaisiin lisää moottoriteitä kasvuun mukautumiseksi, pyrkivät viranomaiset tekemään julkisesta liikenteestä niin hyvää, että ihmiset yksinkertaisesti luopuvat ajamisesta”, amerikkalaislehti kirjoittaa.
Helsingin apulaispormestari, vihreiden Anni Sinnemäki toteaa USA Todaylle, että tavoitteena on käyttää autoilun vähentämiseen ”positiivisia keinoja”, joissa sekoittuvat kävely, pyöräily ja julkinen liikenne.
– Rajoitamme pysäköintiä kaupungin keskustassa emmekä levennä teitä autoille. Mutta kyse on positiivisista keinoista, joilla houkutellaan ihmisiä käyttämään julkista liikennettä, Sinnemäki selvittää.
Hänen mukaansa tavoitteena on, ettei kukaan tarvitse autoa Helsingissä.
– On ihmisiä, jotka saattavat tarvita joskus autoa, esimerkiksi perheitä, joissa on jääkiekkoa pelaavia lapsia, Sinnemäki myöntää.
Suunnitelmiin kuuluu jutun mukaan niin älyliikennettä robottibusseilla kuin myös julkisen liikenteen lippujärjestelmän yksinkertaistamista.