Yhdysvaltojen laivaston tiedustelu ruotii tuoreessa raportissaan Venäjän laivaston kehitystä ja arvioi sen tulevaisuuden kykyjä. Selvitystä voidaan pitää varsin merkittävänä. Kyseessä on ensimmäinen vastaava raportti 25 vuoteen. 68-sivuinen asiakirja löytyy tästä.
Raportissa käydään läpi Venäjän laivaston historiaa ja sen roolin muuttumista. Raportin mukaan Venäjä peri Neuvostoliiton sorruttua suuren, mutta vanhentuneen laivaston, jonka ylläpito tuli kalliiksi. Venäjän presidentti Vladimir Putinin valtaannousun jälkeen Venäjä on uudistanut laivastoaan vimmalla.
Kylmän sodan peruja olevaa kalustoa on romutettu tai siirretty naftaliiniin ja uusia aluksia on alettu saada palvelukseen. Putinin aikana on elvytetty myös monia Neuvostoliiton päivinä aloitettuja ja sittemmin hyllytettyjä aseprojekteja.
Raportin mukaan Venäjän laivasto saa käyttöönsä ”vaatimattoman määrän uusia aluksia” vuosikymmenen taitteessa. Sitä seuraavien kymmenen vuoden aikana aluksia nähdään paljon lisää.
Venäjä tulee laivastotiedustelun mukaan ottamaan seuraavan vuosikymmenen aikana valtavia askeleita kohti aitoa 2000-luvun laivastoa, joka kykenee myös turvaamaan Venäjän ”vakuuttavan läsnäolon sen intresseissä olevilla kaukaisilla alueilla”.
Venäjän tulevaisuuden laivaston keskeisimmät asejärjestelmät ovat ydinsukellusveneet ja uudet monikäyttöiset pinta-alukset, jotka soveltuvat niin ilmapuolustus kuin meritaistelu- ja tulitukitehtäviinkin. Linja merkitsee pesäeroa neuvostoaikaiseen laivastosuunnitteluun, joka keskittyi suureen määrään aluksia, joilla kullakin oli oma tarkka tehtävänsä.
Uusi linja tähtää amerikkalaisten mukaan säästöihin, mutta tuottaa myös nykyistä kyvykkäämmän laivaston. Tästä on nähty viitteitä jo Venäjän Syyrian operaation aikana. Hiljattain Venäjä suoritti useita risteilyohjusiskuja Mustaltamereltä Syyriaan. Käytössä olivat uudet Kalibr-perheen ohjukset ja laukaisualustoina toimi myös useita maahyökkäystehtäviin verrattain pieniä uusia pinta-aluksia ja myös Kilo-luokan dieselsukellusvene.
Venäjän laivastouudistuksen erityinen painopiste on amerikkalaisten mukaan ydinaseissa. Venäjä on asettanut etusijalle strategisen ydinpelotteensa ylläpidon ja puolustautumisen vihollisen vastaavilta järjestelmiltä.
Prioriteetit näkyvät siinä, mihin määrärahoja on ohjattu.
”Venäjän sukellusvenejoukkojen vahvistaminen alkoi ydinkäyttöisistä strategisista ohjussukellusveneistä. Toisena tärkeysjärjestyksessä oli ydinkäyttöisten taistelusukellusveneiden ja muiden sukellusveneiden rakentaminen”, raportissa todetaan.
Venäjän laivaston on määrä saada kahdeksan uutta Borei-luokan strategista ydinsukellusvenettä vuoteen 2020 mennessä. Täysin uusia Yasen-luokan taistelusukellusveneitä on tilattu niin ikään kahdeksan.
Asekauppa huolestuttaa
Raportin mukaan uusien venäläisaseiden ilmestyminen taistelukäyttöön merkitsee myös Venäjän perinteisten asekauppakumppanien iskukyvyn kehittymistä.
Laivastotiedustelu huomauttaa, että Venäjän laivaston asekehitystyötä on perinteisesti tukenut varsin mittava aseiden vientiohjelma. Venäjän armeija on myös historiallisesti testannut aseitaan joko antamalla niitä käynnissä oleviin konflikteihin osallistuville liittolaisilleen tai jopa operoimalla aseita itse konfliktialueilla. Tästä on ollut merkkejä erityisesti Syyriassa.
”Myytävien laivojen, sukellusveneiden ja aseiden määrä ja laatu tulevat mullistamaan niiden vastaanottajamaiden nykyiset kyvyt. Joissain tapauksissa ne voivat mahdollisesti auttaa niitä myös parantamaan kotimaisen asetuotantonsa tasoa.”
Raportissa kerrotaan tiedustelutietojen osoittavan Venäjän vievän viimeisintä teknologiaa edustavia asejärjestelmiä monille ulkomaisille toimijoille. Vientikohteita kuvataan raportissa käsitteellä ”non-peer actors”. Käytännössä sillä voidaan viitata esimerkiksi pieniin valtioihin tai ei-valtiollisiin toimijoihin.
”Tämä korkean tason aseiden leviäminen on yksi Venäjän federaation seikkailupolitiikan huolestuttavimmista ilmiöistä”, raportissa todetaan.