Yhdysvaltojen ilmavoimat on jakanut twitterissä alta löytyvän aiemmin julkaisemattoman videon Baltian Nato-ilmavalvontaa suorittavien amerikkalaisten F-15-hävittäjien ja venäläisten Su-30-koneiden kohtaamisesta Itämeren taivaalla. Amerikkalaiset luovuttivat tällä viikolla ilmavalvontavastuun Tanskan ilmavoimille.
Videon alussa on harvemmin nähtyä materiaalia valmistautumaan kiiruhtavista piloteista ja koneiden lähdöstä Šiauliain lentotukikohdasta Liettuasta. Videolla on materiaalia kahdelta tunnistuslennolta marras- ja joulukuussa.
Amerikkalaiset lentävät venäläisten vierelle ja kuvaavat koneita noin kahden minuutin kohdalla. Stars and Stripesin mukaan venäläiskoneet lensivät ilman niiden sijainnin siviili-ilmavalvonnalle ilmoittavia transpondereita. Venäläiset eivät myöskään olleet ilmoittaneet lentosuunnitelmaa.
Amerikkalaislentueen komentaja, everstiluutnantti Cody Blake kertoo englanniksi nimellä intercept eli pysäytys tunnettujen tunnistuslentojen kuuluvan lentueen arkeen Liettuassa.
– Niitä ei välttämättä tapahdu päivittäin, mutta kyse on rutiinitoiminnasta, joka suoritetaan aina turvallisesti ja ammattimaisesti.
Amerikkalaiset ehtivät suorittaa kolmisenkymmentä tunnistuslentoa neljän kuukauden tehtävän aikana.
Venäjän valtion media Sputnik kertoo kohtaamisesta tässä. Venäjän puolustusministeriön mukaan Suhoi-hävittäjät suorittivat ”suunniteltuja harjoituslentoja Itämeren puolueettomien vesien yllä”. Venäläiset kertovat koneiden noudattaneen tiukasti kansainvälisiä sääntöjä ja lentäneen loukkaamatta vieraiden valtojen ilmatilaa. Amerikkalaisten lentoa Venäjän puolustusministeriö kuvaa turvalliseksi.
Great link to previously unreleased @48FighterWing #F15C intercept imagery during Baltic Air Policing #AlliedStrong @US_EUCOM @USEmbVilnius https://t.co/JvHrIusddh
— USAFE-AFAFRICA (@HQUSAFEAFAF) January 5, 2018