– Muut valtiot valmistautuvat käyttämään avaruutta taistelutantereena – suurena sellaisena. Meidän olisi parasta olla valmiina taistelemaan siellä, Yhdysvaltojen ilmavoimien esikuntapäällikkö, kenraali Mark Welsh toteaa Business Insiderin mukaan.
Uutinen on julkaistu myös We Are the Mighty -uutissivustolla.
Heinäkuussa eläkkeelle jäävä Welsh puhui ilmailualan järjestö Airforce Associationin tilaisuudessa Virginiassa. Hänen mukaansa avaruustaistelukyky kuuluu Yhdysvaltojen asevoimien tulevaisuuden tarpeisiin.
– Eräs modernin sodankäynnin välttämättömyyksistä on tulivoima. Sitä on saatava enemmän, nopeammin ja tarkemmin. Ilmavoimien tulee kyetä tähän taivaan lisäksi myös kyber- ja avaruusympäristöissä.
Welsh kiitteli Yhdysvaltojen ilmavoimia siitä, että avaruutta osataan edes ajatella mahdollisena taistelukenttänä.
Avaruussodankäynti on ollut tapetilla viime vuosina etenkin satelliittien merkityksen kasvun ja niitä vastaan kehitettyjen aseiden vuoksi. Sekä Kiina että Yhdysvallat ovat tuhonneet testeissään onnistuneesti satelliitin maasta ammutulla ohjuksella.