Venäjän ja Yhdysvaltojen hävittäjäkoneet ovat ajautuneet vastakkain Syyrian taivaalla. Tarinat kohtaamisista kuitenkin vaihtelevat.
Jupakka alkoi, kun Venäjän media kertoi amerikkalaisen F-22 Raptor-hävittäjän ja venäläisten rynnäkkökoneiden vaarallisesta kohtaamisesta. Venäläisten mukaan amerikkalaiskone olisi härnännyt venäläishävittäjiä.
Verkkouutiset avasi tässä erikoisia venäläisväitteitä. Venäläislähteiden väitteiden mukaan Venäjän ilmavoimien Su-35-kone lensi paikalle ja ajoi amerikkalaiskoneen lopulta pakosalle. F-22 on kehittynein amerikkalaiskone ja Su-35 edistyinen käytössä oleva venäläiskone.
Yhdysvallat kiisti tapauksen. The Aviationistin mukaan amerikkalaisviranomaiset kertoivat kuitenkin myöhemmin, että Raptor-hävittäjä oli joutunut toisessa tilanteessa lentämään luvatta amerikkalaisten valvomalle alueelle tunkeutuneiden venäläiskoneiden eteen. Venäjä puolestaan kiisti amerikkalaisten version kohtaamisesta.
Venäjän valtion median mukaan Venäjän pilotit onnistuvat aina pääsemään Yhdysvaltojen johtaman koalition koneiden taakse Syyriassa. Jutussa on maalattu kuvaa tiukoista kohtaamisista.