USA:n vaalitulos aloitti pörssirallin

Sijoittajat odottavat vakautta, koronatoimia ja suurta elvytyspakettia.

Kansainväliset osakemarkkinat ovat olleet maanantaina hyvässä vedossa Yhdysvaltain presidentinvaalin ratkettua Joe Bidenin voittoon.

Lontoossa kurssit lähtivät BBC:n seurannan mukaan heti aamusta puolentoista prosentin nousuun, ja meno oli samanlaista myös muualla Euroopan pörsseissä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Puolenpäivän aikaan Lontoossa oltiin yhä lähellä aamun lukemia. Pariissa sekä Frankfurtissa oltiin lähempänä kahden prosentin vauhtia. Helsingissä ja Tukholmassa nousua oli puolisentoista prosenttia.

Aiemmin maanantain Japanissa Nikkei 225 indeksi nousu hieman yli kaksi prosenttia korkeimpaan arvoonsa vuoden 1991 jälkeen. Markkinat nousivat myös Australiassa, Kiinassa ja Hongkongissa. Shanghaissa kurssit nousivat lähes kaksi prosenttia.

Financial Timesin mukaan osakkaiden futuurikauppa ennakoi vakaata lähes kahden prosentin nousua myös Yhdysvaltain osakemarkkinoilla myöhemmin maanantaina, kun kaupankäynti alkaa.

Markkinoilla toivotaan FT:n mukaan Bidenin tuovan vakautta Yhdysvaltojen talous- ja ulkopolitiikkaan. Bidenin hallinnolta odotetaan myös toimia koronapandemian hillitsemiseksi sekä laajaa talouden elvytyspakettia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Elvytyspaketin tiellä tosin saattaa olla senaatti, jossa republikaanit näyttävät todennäköisesti saavan enemmistön.

Nordean aamukatsauksessa arvioidaan, että senaattikilvalla tulee olemaan isoja vaikutuksia Bidenin mahdollisuuksiin ajaa läpi ehdottamiaan elvytys- ja investointitoimia sekä veronkorotuksia.

– Fiskaalista tukea tulee vielä, mutta ei ehkä samoissa määrin, jos USA:n kongressi jää jakautuneeksi. Bonditarjonta voi näin jäädä vähäisemmäksi, kuin mitä aiemmin oli hinnoissa, katsauksessa todetaan.

Mainos