Useita linja-autovuoroja on peruttu pääkaupunkiseudulla runsaiden lumisateiden vuoksi, Helsingin seudun liikenne (HSL) tiedottaa.
Tämä johtuu siitä, että etenkin HSL-alueen reuna-aluilla ja kapeilla teillä ajavilla busseilla on pahoja hankaluuksia liikennöinnissä. Matkaan kannattaa HSL:n mukaan varata tavanomaista enemmän aikaa.
Lisäksi useita bussilinjoja on peruttu sääolosuhteiden vuoksi kokonaan. HSL:n mukaan vuorot on peruttu turvallisuussyistä tiestön huonon kunnon takia.
HSL on julkaissut luettelon kaikista perutuista bussilinjoista verkkosivuillaan.
Sääolosuhteet ovat aiheuttaneet poikkeusjärjestelyjä myös raitioliikenteelle. Osa raitiolinjoista kulkee torstaina harvennetuin vuorovälein. Linja 5 ei kulje ollenkaan.
– Harvennamme raitioliikenteen vuoroväliä suunnitelmallisesti, jotta liikenne sujuisi mahdollisimman hyvin ja aikataulutieto olisi luotettavaa. Harvennettujen aikataulujen ansiosta vanhemmat raitiovaunut saadaan pois liikenteestä. Erityisesti niillä on ollut vaikeuksia toimia ongelmitta pakkasessa ja lumisateessa, HSL tiedottaa.
HSL arvioi torstai-iltana, että joukkoliikenne pääsee kulkemaan normaalien aikataulujen mukaan jälleen perjantaina 19. tammikuuta.
Mahdollisista hyvityksistä ja lippujen korvauksista tehdään päätös myöhemmin.