Suomalaisista 45 prosenttia pitää hoitajien mahdollista joukkoirtisanoutumista oikeutettuna, ilmenee Uutissuomalaisen teettämästä USU-gallupista.
39 prosenttia on päinvastaista mieltä. 16 prosenttia ei osaa ottaa asiaan kantaa.
Hoitajajärjestöt Tehy ja Super linjasivat toukokuussa, että joukkoirtisanoutuminen toteutetaan viimeistään tammikuun alussa, mikäli sovintoa työnantajapuolen kanssa ei synny ennen tätä.
Sosiologian emeritusprofessori Harri Melin Tampereen yliopistosta tulkitsee USU-gallupin tuloksia niin, että kun kysymys joukkoirtisanoutumisesta on vasta teoreettinen, suuri osa kansalaisista on hoitajien puolella.
– Kansalaisten yleinen mielipide on, että hoitajien palkkatasoa pitäisi nostaa. Tilanne saattaa muuttua, jos irtisanoutumiset johtaisivat vaikkapa leikkausten peruuntumiseen ja potilaiden hengen vaarantumiseen, Melin sanoo USU:lle.
Vastauksista ilmenee, että nuoret suhtautuvat joukkoirtisanoutumisiin iäkkäämpiä myönteisemmin. Naiset oikeuttavat joukkoirtisanoutumiset miehiä hieman useammin.
– Esimerkiksi yrittäjäväestö ja perinteisten oikeistopuolueiden kannattajat eivät yleensä kannata järeitä työtaistelutoimia. Tässä vaikuttavat perinteiset poliittiset jakolinjat, Melin sanoo.
Puolueista kielteisimmin joukkoirtisanoutumiseen suhtautuvat kokoomuksen kannattajat. Heistä 63 prosenttia ei pidä joukkoirtisanoutumista oikeutettuna. Vasemmistoliiton kannattajista irtisanoutumista tukee peräti 79 ja vihreiden kannattajista 72 prosenttia.
Uutissuomalaisen USU-gallupiin vastasi tuhat suomalaista kesäkuussa. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.