Hallituksen esittämä alennus varhaiskasvatusmaksuihin toteutetaan korottamalla tulorajoja, joita käytetään maksun perusteena, kertoo Uutissuomalainen.
– Käytännössä kyse on samanlaisesta menettelystä kuin vuonna 2021, jolloin maksuja edellisen kerran alennettiin, hallituslähteistä kerrotaan USU:lle.
Hallituksen viime viikolla julkistettuun budjettiesitykseen sisältyy 70 miljoonan euron alennus varhaiskasvatusmaksuihin. Myös vuonna 2021 varhaiskasvatusmaksuja alennettiin 70 miljoonalla eurolla. Silloin summalla korotettiin tulorajoja noin 30 prosentilla ja kasvatettiin sisarusalennusta.
– Nyt toteutettavan alennuksen yksityiskohdat ovat vielä valmistelussa. Lähtökohtana on viimekertainen malli, mutta vielä on täsmennettävä, miten esimerkiksi sisarusalennuksen ja enimmäismaksun kanssa toimitaan, hallituslähteistä sanotaan USU:lle.
Varhaiskasvatusmaksuja keräävät kunnat. Kuntaliitossa arvioidaan maksujen alentamisen johtavan siihen, että yhä useampi perhe ei maksa varhaiskasvatusmaksuja lainkaan.
– Arviolta keskimäärin 40 prosentilta asiakkaista maksua ei peritä lainkaan, koska heidän tulonsa ovat niin alhaiset. Jos tulorajat nousevat nytkin noin 30 prosentilla, näiden maksusta vapautettujen asiakkaiden määrä nousee aika merkittävästi, Kuntaliiton kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen sanoo USU:lle.
Lahtisen mukaan myös sellaisten kuntien määrä voi lisääntyä, jotka eivät peri varhaiskasvatusmaksuja lainkaan. Tällä hetkellä näitä kuntia on Kuntaliiton tietojen mukaan ainakin 12.