USU: Yli puolet muuttanut ostoskäyttäytymistään hintojen nousun takia

Ostokäyttäytymisen muutos tarkoittaa useimmiten edullisempien tuotteiden valitsemista.
Asiakas ja ruokakori Ruoholahden Citymarketissa Helsingissä 24. toukokuuta 2022. LEHTIKUVA / SAARA PELTOLA
Asiakas ja ruokakori Ruoholahden Citymarketissa Helsingissä 24. toukokuuta 2022. LEHTIKUVA / SAARA PELTOLA

Yli puolet suomalaisista on muuttanut ostokäyttäytymistään ruuan hinnan nousun vuoksi. Tieto käy ilmi Uutissuomalaisen USU-gallupista. Sen mukaan ostokäyttäytymistään on muuttanut 56 prosenttia suomalaisista. 41 prosenttia ei ole tehnyt muutoksia.

Ostokäyttäytymisen muutos tarkoittaa useimmiten edullisempien tuotteiden valitsemista. 22 prosenttia suomalaisista on lisännyt tarjoustuotteiden ostamista ja 21 prosenttia on ostanut entistä halvempia vaihtoehtoja. Seitsemän prosenttia on vähentänyt ruuan ostamista ja neljä prosenttia muuttanut ruokavaliotaan taloudellisista syistä. Kaksi prosenttia on keskittänyt ostoksensa toiseen kauppaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tilastokeskuksen mukaan toukokuussa ruuan ja alkoholittomien juomien hinta oli yhdeksän prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Kulutustutkija Terhi-Anna Wilskan mukaan on tyypillistä, että ihmiset etsivät nimenomaan halvempia vaihtoehtoja hintojen noustessa.

– On harvinaisempaa, että ruokaa ostettaisiin vähemmän. Pitää olla todella pienituloinen ennen kuin ruuan laadun vaihtaminen halvemmaksi ei enää riitä ja vähentää ruuan ostamista, sosiologian professorina Jyväskylän yliopistossa toimiva Wilska arvioi Uutissuomalaiselle.

Talouden tuloilla on USU-gallupin mukaan suurin vaikutus ostokäyttäytymisen muuttumiseen. Mitä pienemmät talouden tulot ovat, sitä useampi on muuttanut ostokäyttäytymistään.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Päivittäistavarakaupan luvut tukevat USU-gallupin tulosta. Tammi–toukokuussa päivittäistavarakaupan euromääräinen myynti on kasvanut vain 1,1 prosenttia, kun samanaikaisesti hinnat ovat nousseet 4,9 prosenttia.

– Se kertoo, että joko kuluttajat ovat ostaneet vähemmän tai siirtyneet halvempiin tuotteisiin, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto sanoo Uutissuomalaiselle.

Tietoykkösen toteuttamaan USU-gallup-kyselyyn vastasi tuhat suomalaista 14.–22. kesäkuuta. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Mainos