Uusi-Seelanti on ehtinyt kerätä runsaasti kansainvälistä huomiota nitistämällä koronavirusepidemiansa ja pitämällä taudin poissa samalla, kun yhteiskunta avattiin. Koronaviruksesta vapaa aika päättyi kuitenkin viime viikolla 102 päivän jälkeen, kun uusia tartuntoja alkoi ilmetä.
Nyt Uudessa-Seelannissa yritetään kuumeisesti selvittää, kuinka tauti oikein palasi. Toistaiseksi mysteeri ei ole ratkennut.
Asiasta kertova Wall Street Journal huomauttaa, että uusi epidemia on pysynyt pienenä. Tiistaihin mennessä tartuntoja oli havaittu 69. Tutkijoiden mukaan uudet tartunnat edustavat viruskantaa, jota ei ole aiemmin havaittu Uudessa-Seelannissa. Kantaa on tavattu useimmiten Britanniassa.
Uuden-Seelannin viranomaiset ovat toistaiseksi onnistuneet jäljittämään uudet tartunnat viisikymppiseen mieheen, joka työskentelee kylmävarastolla Aucklandissa. Sitä ei kuitenkaan ole saatu selville, mistä mies sai tartunnan ja miten virus palasi niin pitkän poissaolon jälkeen.
Useita teorioita
Viranomaiset pääsivät epidemian jäljille, kun tartunnan saaneen varastomiehen vaimo kävi lääkärissä koronaoireiden takia. Pariskunnan tartunnat todettiin viime viikon tiistaina. Myös heidän tyttärellään ja hänen vauvallaan todettiin koronavirus. Kaikki asuvat samassa taloudessa Aucklandin eteläpuolella eikä kukaan heistä ollut käynyt viime aikoina ulkomailla.
Perheestä virus levisi vaimon työpaikalle ja sieltä työntekijöiden koteihin. Sittemmin tautia on tavattu useammassa koulussa, yliopistolla, lääkärin vastaanotolla ja pikkukaupungissa Aucklandista etelään.
WSJ:n mukaan uuden epidemian alkuperästä on erilaisia teorioita. Eräänä mahdollisuutena pidetään sitä, että virus on saattanut kiertää viikkotolkulla eteläisen Aucklandin maoriyhteisöissä ja Tyynenmeren saarilta tulleiden siirtolaisten parissa. Jotkut ovat taas jopa pohtineet, onko virus voinut tulla kylmävarastolle pakatun ruoan mukana.
Todennäköisimpänä pidetään toistaiseksi kuitenkin ulkomailta saapuneen matkustajan mukana tullutta tartuntaa. Tässä teoriassa virus olisi rantautunut maahan esimerkiksi tartunnan saaneen kanssa kontaktissa olleen lentokenttä- tai tullityöntekijän kautta.
Vastaavaa on tapahtunut Australiassa. Siellä matkailijoiden karanteenikeskuksen työntekijät saivat tartuntoja ja levittivät koronavirusta nopeasti useammalle asuinalueelle.
Yhteensä liki 40[nbsp]000 ihmistä on ollut Uudessa-Seelannissa pakollisessa karanteenissa maaliskuun lopun jälkeen. Viranomaiset myönsivät tällä viikolla, että karanteenihotellien ja rajan työntekijöistä vain noin 40 prosenttia on testattu viruksen varalta.