Uudenmaan suhdannetilanne on huono

Uudenmaan työllisyystilanne huolestuttaa Helsingin seudun kauppakamaria.

Helsingin seudun kauppakamarin mukaan Uudenmaalla on huolestuttavaa, että työntekijöiden määrä on alkuvuonna pienentynyt.

Käännettä ei kauppakamarin mielestä ole luvassa, sillä yritykset uskovat tavaroiden ja palveluiden heikosta kysynnästä johtuvan laskusuunnan jatkuvan myös seuraavien kolmen kuukauden aikana.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tämä tarkoittaa työttömyyden nousua, sillä teollisuuden ja rakennusalan yrityksistä henkilöstön vähenemiseen uskoo selvästi useampi yritys kuin määrän kasvuun. Ja kun alueen suurimmalla työllistäjällä eli palvelualalla tilanne on lähes yhtä heikko, työllisyystilanne huolestuttaa, kertoo Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Pia Pakarinen tiedotteessa.

Uudenmaan tavanomaista heikompi suhdannetilanne käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n yrityskyselystä. Uudellamaalla teollisuudessa ja rakentamisessa tulevaisuuden suhdanneodotukset ovat koko maan keskiarvoa varovaisemmat.

Kauppakamarin mukaan suhdannekäännettä ei voi jäädä odottamaan, sillä sellaista ei EK:n kyselyn mukaan Uudellamaalla eikä koko Suomessakaan ole näköpiirissä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kaikkea kasvua onkin nyt tuettava ja pidettävä huolta yritysten toimintaedellytyksistä, Pakarinen vaatii.

Hän muistuttaa myös, että viime vuosina erityisesti työikäinen väestö on muuttanut pääkaupunkiseudulle.

– Heille on pystyttävä tarjoamaan kohtuuhintaista asumista. Asumisen kalleus ei ole vain Helsingin ja Uudenmaan, vaan koko Suomen talouskasvun este, Pakarinen arvioi.

Mainos