Uudet säännöt: Näin virusta aiotaan estää, kun rajat avataan

Korkean ilmaantuvuuden maista tulevat voisivat päästä karanteenista toisella testillä.

Hallitus päätti torstain neuvotteluissa höllentää koronaviruspandemian vuoksi säädettyjä matkustusrajoituksia niin, että jatkossa sallitaan matkailu maista joissa taudin ilmaantuvuus viimeisen kahden viikon aikana on korkeintaan 25 tapausta 100[nbsp]000 asukasta kohden. Käytännössä Suomeen voi siis jatkossa tulla esimerkiksi Puolasta, Ruotsista ja Saksasta. Muutokset astuvat voimaan ensi viikon lauantaina. Aiemmin raja oli 8-10 tartuntaa 100[nbsp]000 asukasta kohden.

Perjantaina tehtiin myös periaatepäätös, jossa paalutettiin uudet säännöt hallituksen ”hybridistrategian” soveltamiseen avautuvassa rajaliikenteessä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Terveysturvallisuudesta on huolehdittava, vaikka keinovalikoimasta raskaat Schengen-sisärajatarkastukset ja maahantulon rajoitukset pian poistuvatkin, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) totesi tiedotustilaisuudessa perjantaina.

Schengenin säännöissä määritelty sisärajavalvonnan kuuden kuukauden enimmäisaika umpeutuu ensi viikon perjantaina. Ministerin mukaan aikaraja ei ole täysin ehdoton ja Suomi jatkaa sisärajavalvontaa, kunnes ”terveysturvallisuutta varmistavat lainsäädäntömuutokset” saadaan tehtyä ja koronaviruksen testauskapasiteettia nostettua.

– Olemme Suomessa edelleen onnistuneet pitämään taudin ilmaantuvuuden erittäin matalana ja tästä pitää pitää kiinni, Ohisalo sanoi.

”Hybridistrategia rajaliikenteessä”

Hallitus teki perjantaina periaatepäätöksen ”uudesta toimintamallista hybridistrategian toteuttamiseksi rajaliikenteessä ja matkustamisessa”. Sillä kyetään hallituksen mukaan samalla purkamaan matkustuksen rajoituksia ja torjumaan koronaviruksen leviämistä Suomeen.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd.) mukaan tätä pysyvää mallia on valmisteltu ministeriössä jo kesäkuusta alkaen. Tarkoituksena on hänen mukaansa tarjota työkaluja pandemian torjuntaan. Muun muassa Skopjen lentojen kohdalla esillä ollut lentojen kieltämisen mahdollisuus aiotaan kirjata lakiin. Samanlaisia toimivaltuuksia annetaan myös laivaliikenteen osalta.

– Vaikka toimivaltuuksia siis lainsäädäntömuutosten kautta lisättäisiin, otettaisiin ne käyttöön vasta jos terveysturvallisuus ja tartuntataudin leviäminen sitä edellyttää, Harakka totesi tiedotustilaisuudessa.

– Uusien valtuuksien ei ole tarkoitus rajoittaa vaan mahdollistaa matkailua ja työn edellyttämää liikkumista aiempaa joustavammalla tavalla, hän jatkoi.

Korkeamman ilmaantuvuuden maista tai alueilta maahan saapuvilta edellytettäisiin mallissa eräitä poikkeusryhmiä lukuun ottamatta todistus alle 72 tuntia sitten otetusta negatiivisesta koronatestistä. Vastuu sen tarkastamisesta olisi kuljetusyrityksellä.

Maahan saapuvat voidaan tartuntatautilain mukaisesti määrätä karanteeniin. Karanteenin voisi päättää aikaisintaan 72 tuntia maahantulosta tehtävän toisen testin negatiivisella tuloksella. Mikäli maassa oleskelu kestää alle kolme vuorokautta, toista testiä ja karanteenia ei vaadita.

Tätä luonnehditaan ”testaa ja tule -malliksi” ja ”kahden testin malliksi”.

25 tapauksen rajan alittavista maista tai alueilta saapuvilta edellä mainittuja erityistoimia ei vaadita.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tarkastelee hallituksen mukaan viikon välein maiden ja alueiden sijoittumista matalamman ja korkeamman ilmaantuvuuden kategorioihin. Valtioneuvoston yleisistunto päättää mahdollisista muutoksista maalistassa sisäministeriön esityksestä.

Suomen kansalaisilta ja pysyvästi Suomessa asuvilta ei Suomeen palatessa edellytettäisi testaustodistusta. Korkeamman ilmaantuvuuden maista saavuttaessa heidät ohjattaisiin testeihin ja karanteeniin Suomessa.

Testaukseen perustuvan toimintamallin todetaan mahdollistavan matkailualan toiminnan nykyistä paremmin.

Poimintoja videosisällöistämme

– Toimintamalli mahdollistaa niin EU-maista ja Schengen-alueelta kuin EU:n vihreän listan maista myös Charter- ja ryhmämatkat silloinkin, kun ilmaantuvuus ylittää raja-arvon 25, jos matka kestää enintään 72 tuntia. Jos matka kestää yli 72 tuntia, sovelletaan normaalia menettelyä karanteenista ja toisesta testistä, hallituksen tiedotteessa todetaan.

Erityisryhmille omat säännöt

Työmatkat ja ”rajayhteisöjen päivittäinen kanssakäynti” onnistuu tiedotteen mukaan pohjoisella maarajalla sekä Viron ja Ruotsin lautta- ja lentoliikenteessä jatkossa ilman testaustodistusta ja karanteenia, kunhan alueellinen tautitilanne on suurin piirtein vastaava. Muiden matkustajien osalta terveysviranomaiset tekevät riskiarvion perusteella kohdennettuja tarkastuksia ja testauksia.

Erityisryhmien, kuten kulttuurin, urheilun ja elinkeinoelämän edustajien saapuminen ja oleskelu Suomessa voidaan uuden mallin tai siirtymäkauden mallin asettamista edellytyksistä poiketen hyväksyä perustellusta syystä.

Tällaisiksi syiksi kerrotaan erityisesti toimialan elpymisen, uuden kasvun tai pitkän aikavälin toimintaedellytysten turvaamiseksi välttämättömät tehtävät.

Työnantajan tai muun maahan kutsuvan tahon tulee esittää henkilölle tai ryhmälle oma terveysturvallisuutta koskeva toimenpidesuunnitelma joka noudattaa kansallisia ohjeita. Rajavartiolaitos koordinoi erityisryhmien maahanpääsyn tarpeellisuutta ja edellytyksiä. Kutsuva taho lähettää hakemuksensa Rajavartiolaitokselle.

Lakimuutoksia

Kahden testauksen mallin käyttöönotto vaatii hallituksen mukaan lakimuutoksia sekä esimerkiksi testauksen lisäämistä ja uudelleen kohdentamista.

Hallitus antaa eduskunnalle esityksen, jossa ehdotetaan lisättäväksi liikenteen palveluista annettuun lakiin uudet säännökset negatiivisen tartuntatautia koskevan testituloksen tarkastamisesta ja todistuksen esittämisestä.

Ennakkotestiä pidetään maahantulon edellytyksenä korkeamman ilmaantuvuuden maista heti sen jälkeen, kun asiaa koskeva lainmuutos on tullut voimaan. Toisen vaiheen testin osalta malli otetaan käyttöön marraskuun 23. päivään mennessä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Siirtymäkauden mallia aiotaan soveltaa lokakuun alusta marraskuun 22. päivään asti. Sinä aikana sallittuja maahantuloperusteita raja-arvon ylittävistä maista ovat ainoastaan Suomessa tai muussa EU- tai Schengen-valtiossa asuvien paluu ja muu välttämätön syy.

Kaikille Suomeen korkeamman ilmaantuvuuden maasta saapuville suositellaan tällä hetkellä 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia. Siirtymäkauden ajaksi EU-maista ja Schengen-alueelta sekä EU:n vihreän listan korkeamman ilmaantuvuuden maista ja muista kolmansista maista välttämättömän syyn perusteella maahan saapuville suositellaan ennakkotestausta.

Korkeamman ilmaantuvuuden maista palatessaan Suomessa asuva voisi halutessaan lyhentää omaehtoista karanteenia hakeutumalla testiin heti Suomeen saavuttuaan ja toiseen testiin aikaisintaan 72 tunnin jälkeen. Tämän todetaan helpottavan tarpeellista työmatkaliikennettä. Toista testiä ja karanteenia ei kuitenkaan vaadita maassa oleskelussa, joka kestää alle 72 tuntia.

Mainos