Panimoliiton toimitusjohtaja Elina Ussa pohtii blogissaan suomalaista alkoholiverotusta. Hänen mukaansa on eurooppalaisessa vertailussa poikkeuksellista, että Suomessa alkoholivero painottuu lähes yhtä paljon oluisiin ja väkeviin alkoholijuomiin.
”Alkoholijuomien reaalihinnat ovat viiden veronkorotuksen myötä nousseet reilusti kaikissa muissa tuoteryhmissä lukuun ottamatta väkeviä alkoholijuomia”, Ussa muistuttaa.
Hän sanookin vaikuttavan siltä, että ”väkevät alkoholijuomat ovat erityisessä valtiovallan suojeluksessa”.
Ussa muistuttaa suomalaisten alkoholinkulutuksen olevan eurooppalaista keskitasoa. Matkustajatuonti mukaan arvioiden suomalaisten alkoholinkulutus vastaa saksalaisten tasoa.
”Saksa on vahva olutmaa, jossa omaa juomakulttuuria vaalitaan ja sitä arvostetaan”, Ussa kirjoittaa.
Saksassa on EU:n vaatima oluen minimivero 9 senttiä litralta keskioluen vahvuiselle oluelle eikä esimerkiksi mainontaa ei ole rajoitettu. Anniskelu ja myynti ovat ikärajoituksella säädeltyä, mutta muutoin vapaata.
”Olutta kohdellaan kuin muitakin elintarvikkeita. Saksalainen panimoteollisuus kukoistaa alueellisine erikoisuuksineen tukevien perinteiden varassa”, Ussa toteaa.
Hän muistuttaa, että oluella on Suomessakin vahvat perinteet ja monipuolinen historia.
”Toisin kuin Saksassa meillä valtiovalta on viimeisen vuosisadan aikana suhtautunut alaan varsin penseästi. Olutvero on Suomessa EU:n korkein, mainonta rajoitetuinta ja anniskelu ja myynti tiukasti kontrolloitua”, Elina Ussa kirjoittaa.
Hänen mukaansa mallasjuomien osuus kokonaiskulutuksesta on Saksassa 54 prosenttia. Suomessa osuus on alle puolet. Myös monessa muussa Euroopan maassa oluen osuus kokonaiskulutuksesta on merkittävästi suurempi. Näitä maita ovat Ussan mukaan muun muassa Itävalta, Belgia, Tšekin tasavalta, Saksa, Irlanti ja Puola.
Ussa sanoo kaikkien näiden maiden ohjaavan verotuksellisesti kansalaisten alkoholinkulutusta kohti mietoja juomia.
”Suomessa väkevien verotus on vain 1,4-kertainen mietoihin nähden, mutta esimerkiksi Saksassa 6,6-kertainen ja Belgiassa 4,6-kertainen. Vain Suomessa oluen osuuden kasvua pyritään päinvastoin verotuksellisesti rajoittamaan. Viimeisimmät veronkorotukset kohdennettiin nimenomaan mietoihin juomiin”, Ussa kirjoittaa.
”Ovatko siis valtion viinamonopoli Alko ja valtion omistama viinayhtiö Altia syynä väkevien suosimiseen suomalaisessa alkoholiveropolitiikassa”, hän kysyy.