[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”vpj-skaba-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Elämme poikkeuksellisia aikoja. Koronakriisin toinen aalto viistää Suomea. Politiikan palikat ovat liikkeessä, kun kokoomus valmistautuu jo kerran siirrettyyn puoluekokoukseensa.
Kriisi on nostanut pääministeripuolue SDP:n kannatusta, mutta edessä on vaikeita päätöksiä taloudesta ja työllisyydestä, joita on lykätty.
Kokoomus on pitkästä aikaa oppositiossa. Asetelma ei ole helppo, mutta tarjoaa myös mahdollisuuksia, kun kriisi uhkaa pitkittyä ja suomalainen yhteiskunta kaipaa rohkeutta ja ratkaisuja.
Porin puoluekokouksessa mielenkiintoisimmat henkilövalinnat kulminoituvat puoluevaltuuston puheenjohtajan sekä puolueen varapuheenjohtajien valintaan. Puolueen puheenjohtajalle Petteri Orpolle ei ole ilmaantunut haastajia.
Nykyisistä varapuheenjohtajista jatkoa tavoittelevat kansanedustajat Antti Häkkänen sekä Mari-Leena Talvitie. Kansanedustaja Sanni Grahn–Laasonen on ilmoittanut, ettei ole enää ehdolla varapuheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajia valitaan kolme.
35-vuotias oikeustieteen maisteri Häkkänen on syntyisin Mäntyharjulta ja toimi Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa oikeusministerinä 2017–2019. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa hän sai yli 20 000 ääntä, mikä oli kolmanneksi eniten Suomessa.
Talvitie on kotoisin Ilmajoelta ja taustaltaan diplomi-insinööri. 40-vuotias Talvitie istuu myös Oulun kaupunginvaltuustossa ja hän on toiminut kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajana 2014–2018.
Varapuheenjohtajakisaan ovat ilmoittautuneet mukaan myös kansanedustajat Elina Lepomäki sekä Anna-Kaisa Ikonen.
Lepomäki on 38-vuotias kansanedustaja, joka valittiin 2019 eduskuntavaaleissa kolmannelle kaudelleen Uudenmaan vaalipiirin suurimmalla äänimäärällä, reilut 19 000. Lepomäki on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri. Hän on toiminut muun muassa ajatuspaja Liberan tutkimusjohtajana ja tullut tunnetuksi muun muassa ajamastaan perustili-mallista sosiaaliturvan uudistamiseksi.
Ikonen on 43-vuotias tamperelainen kansanedustaja ja työelämäprofessori, joka toimii myös Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Ikonen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden tohtori. Hän on toiminut muun muassa Tampereen johdossa pormestarina 2013–2017 sekä kahteen otteeseen valtiosihteerinä valtiovarainministeriössä.
Varapuheenjohtajat edustavat tarvittaessa puoluetta, osallistuvat tärkeisiin neuvotteluihin ja puolueen linjojen määrittelyihin.
Kokoomusta hyvin tunteva poliittisen historian professori Vesa Vares muistuttaa, miten varapuheenjohtajien valinnassa painopisteet ovat vuosikymmenten saatossa muuttuneet.
– 1970-luvulla, jossain määrin 1980-luvullakin puoluekokouksissa taisteltiin aika paljon siitä, millä perusteella varapuheenjohtajat pitäisi valita. Eli lähinnä siitä, minkälaisia ryhmiä valinnoilla pitäisi miellyttää.
Tärkeitä valintakriteereitä olivat esimerkiksi ammatti, nuorisojärjestötausta ja asuinalue. Kokoomuksen kaltaisessa puolueessa oli etenkin 1970-luvulla paineita saada mukaan ”joku maanviljelijä tai edustaja Pohjois- tai Itä-Suomesta”, missä puolueen kannatus ei ollut vahvaa.
Jossain määrin yleispoliittisia mittelöitäkin nähtiin.
– Yksi näkyvimpiä yhteentörmäyksiä varapuheenjohtajien vaalissa oli vuonna 1975, kun Ilkka Kanerva hävisi Tapani Mörttiselle. Tätä pidettiin yleisesti jonkinlaisena puheenjohtaja (Harri) Holkerin näpäytyksenä sille, että (Kanervan edustamat) nuoret olivat olleet liian vaativia, äänekkäitä ja radikaaleja.
Viimeisimmän parinkymmenen vuoden aikana ammattitausta, nuorisojärjestötausta tai sukupuoli ei ole ollut niin merkittävässä roolissa.
Poliittiset linjat ja persoonat kiinnostavat enemmän.
– Vielä ehkä 1990-luvullakin oli miltei elinehto, että johtotehtävään haluavalla naisella piti olla käytännössä kaikki naiset takanaan puolueessa. Jos naisia olisi ollut ehdolla useita, pelättiin äänten hajautuvan. Nythän tilanne on toinen ja on aivan itsestään selvää, että miehetkin voivat äänestää naista.
Kokoomusta arvostellaan usein siitä, että se on suurista puolueista ainoa, jolla ei ole ollut toistaiseksi naista puolueen puheenjohtajana. Porissa varapuheenjohtajien vaalissa naiset ovat kuitenkin hyvin edustettuina.
Jopa niin, että Antti Häkkänen on ainoa mies. Voiko hän tästä hyötyä?
– En usko, että Häkkänen tarvitsee minkäänlaista vetoapua sukupuolesta. Hänellähän on hyvä ansiolista takanaan ja hänestä puhutaan henkilönä, jolle tämä voi olla astinlauta tulevaan.
Vares uskoo, että kaikilla varapuheenjohtajavaalissa olevilla ehdokkailla on omat vahvuutensa ja sellainen asema, josta voi ponnistaa eteenpäin puolueessa.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1598273923048{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”vpj-skaba-02″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Vesa Vares on perehtynyt laajalti kokoomuksen historiaan. Miten vallitseva tilanne – kokoomuksen asema oppositiossa sekä maata lisäksi koetteleva koronakriisi – saattaa heijastua valintoihin?
– Jonkin verran tätä (varapuheenjohtajien valintaa) voi tietysti pohtia siitä näkökulmasta, ketkä näistä ehdokkaista pystyvät löytämään yhteistyökumppaneita seuraavaa hallitusta ajatellen. En osaa sanoa, ketä tämä suosisi ja nykyisinhän hallitusyhteistyö on mahdollista melkein minkä puolueiden kanssa tahansa.
Tilanne on aivan toinen verrattuna kokoomuksen niin sanottuun pitkään 21-vuotiseen oppositiokauteen, joka päättyi vasta 1987.
– Tuolloinhan oli hyvin tärkeää, että kaikkien, jotka valittiin kokoomuksessa johtotehtäviin, täytyi olla sellaisia mahdollisimman yhteistyökykyisiä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, ettei oikeistosiiveltä valittu yleensä ketään johtotehtäviin.
Vesa Vares korostaa, että nykyisessä poliittisessa ilmastossa ei voi kuitenkaan tietää, pitäisikö yhteistyökyky olla viritetty porvarihallituksen tai sinipunan suuntaan vai mihin.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1598273923048{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”vpj-skaba-03″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Nykypäivä lähestyi kesällä sähköpostitse varapuheenjohtajaehdokkaita. Esimerkiksi kokoomuksen ja perussuomalaisten mahdollisesta hallitusyhteistyöstä on käyty pitkin vuotta vilkasta väittelyä, joten pyysimme varapuheenjohtajaehdokkaita vaiheeksi pohtimaan, minkälaisia edellytyksiä he näkevät sinipunayhteistyölle ensi vaalikaudella.
Siitäkin huolimatta, että SDP-vetoisen hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikka – tai sen puute – tällä hetkellä monia hirvittää.
– Olen pettynyt nyky-SDP:n tapaan tehdä mielikuvapolitiikkaa Suomen tulevaisuuden kustannuksella. Toivon tämän hallituskauden opettavan SDP:lle nöyryyttä valtavien haasteidemme edessä. Sen pohjalta voisi lähteä rakentamaan tulevaisuuden yhteistyötä. Minkäänlaista hallituskokoonpanoa ei tule sulkea etukäteen pois, linjaa Elina Lepomäki.
Antti Häkkänen korostaa niin ikään, että kokoomuksen ”tulee olla yhteistyökykyinen kaikkiin suuntiin”.
– Eri puolueiden kanssa saadaan aikaan eri asioita. SDP:n kanssa esimerkiksi koulutuksen ja sivistyksen sekä teollisuuden ja kaupungistumisen osalta on perinteisesti löydetty kompromisseja. Erottavia tekijöitä sitten löytyykin melkoinen lista.
Anna-Kaisa Ikonen korostaa, että nykyisen hallitusohjelman pohjalta yhteistyö ei olisi mahdollista. On vaikea kuvitella kokoomusta sellaiseen hallitukseen, jossa paetaan vastuuta vaikeista päätöksistä eikä kyetä katsomaan tulevaisuuteen. Silti tulevaan on hyvä katsoa avoimin mielin.
– Vaikka SDP on nykyhallituksessa kallellaan punavihreän politiikkaan ja me teemme terävää oppositiopolitiikkaa, siltoja ihmisten välillä ei pidä polttaa. Uusi hallitus kootaan uudelta pohjalta ja uskon, että tarvittaessa sinipunapohjalta on mahdollista edistää useita suuriakin uudistuksia. Työtä se kuitenkin vaatii.
Ikonen pohdiskelee, että yhteisiä nimittäjiä voisi löytyä jopa enemmän kuin nykyhallituksessa, jonka sisällä tuntuu olevan vastakkaiset näkemykset niin talous-, ilmasto-, maaseutu-, kaupunki- ja EU-politiikkaan kuin sosiaaliturvauudistukseenkin.
Myös Mari-Leena Talvitie peräänkuuluttaa toimintaa, jossa yhteistyösuhteet eri puolueisiin – mukaan lukien SDP – ovat kunnossa.
– Yksin ei politiikassa saa läpi mitään kestävää. Suomea ja Eurooppaa voi rakentaa vain kumppaneiden kanssa, hallituksesta käsin.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1598273923048{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”vpj-skaba-04″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Koronakriisi on tuonut hallitus-oppositioasetelmaan aivan uudenlaisen haasteen. Nykypäivä tiedusteli varapuheenjohtajien näkemystä myös kokoomuksen tähänastisesta oppositiopolitiikasta.
Missä on onnistuttu? Entä epäonnistuttu?
Anna-Kaisa Ikonen ja Elina Lepomäki korostivat vastauksissaan, miten koronakriisi on vaatinut poliitikoilta poikkeuksellista yhtenäisyyttä, mikä on syönyt tilaa tiukalta haastamiselta oppositiosta käsin.
Lepomäki painottaa, miten kokoomus on jo ensimmäisen oppositiovuoden aikana luonut ”vankan työkalupakin ratkaisuehdotuksista”, kuten työllisyysreformit 100 000 työpaikan saavuttamiseksi, vaihtoehtobudjetin, kriisipaketit, asiakaslähtöisen ja taloudellisesti kestävän sote-linjauksen sekä Toivon polun.
– Odotan, että jo syksyllä kokoomuksen tosiasioihin pohjaava tulevaisuuslinja pääsee oikeuksiinsa, hän katsoo.
Antti Häkkänen painottaa niin ikään kokoomuksen jo tähän mennessä tekemää ohjelmatyötä ja avauksia Suomen uudistamiseksi. Parannettavaa hän näkee siinä, miten kokoomuksen pitäisi kyetä puhutella vielä laajemmin erilaisia ihmisiä.
– Uskottavuus ja luotettavuus ovat tässä sekavassa mediatulvan aikakaudessa kannatuksen keskeiset ajurit. Ihmisten tulee vielä paremmin voida luottaa siihen, että kokoomuksen linjassa ovat mukana tiede ja järki sekä sosiaalinen omatunto ja oikeudenmukaisuus, linjaa Häkkänen.
– On nostettu työllisyys- ja talousasioita, hyvä niin. Tarvitaan myös ympäristöön ja (mielen) terveyspalveluihin, osaamiseen, työhön ja yrittäjyyteen liittyvää kokoomuskeskustelua. Yksi politiikan tehtävä on nostaa esiin, poistaa epäkohtia sekä luoda edellytyksiä hyvään, sujuvaan arkeen ja toivoon tulevasta. Niissä meillä on petrattavaa, näkee Mari-Leena Talvitie.
Anna-Kaisa Ikonen painottaa niin ikään, että kokoomuksen vahvuuksien – talous- ja työllisyysteemojen – rinnalle tulisi nostaa rohkeasti välittämisen teemoja; asioita, jotka ovat ihmisille tärkeitä arjessa:
– Meidän on lunastettava nykyistä vahvemmin asemamme ihmisen omaan aktiiviseen rooliin luottavana hyvinvoinnin edistäjänä, koulutuksen ja sivistyksen puolestapuhujana, rohkeana uudistajana ja järkevänä ilmastopuolueena.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1598273923048{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”vpj-skaba-05″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Nykypäivä haastoi varapuheenjohtajaehdokkaita pohtimaan myös, mitkä kysymykset jakavat puolueita tulevaisuudessa ja näkevätkö he poliittisissa jakolinjoissa muutoksia.
Elina Lepomäki katsoo, että – toisin kuin usein ajatellaan – konservatismi ja liberalismi eivät ole toistensa vastakohtia:
– Me kokoomuksessa tiedämme, että eri tavoin ajattelevat ihmiset mahtuvat hyvin samaan puolueeseen, sillä me kunnioitamme ihmisen itsemääräämisoikeutta omaan elämäänsä. Todellinen jakolinja kulkeekin autoritarismin ja yksilönvapauden välillä.
Kokoomuksesta poiketen monissa muissa puolueissa on sen sijaan ”kovin paljon halua nojata valtion tai menneisyyden määräysvaltaan”.
Antti Häkkänen toivoo, että kansakunnan kannalta suuret ja olennaiset asiat määrittävät jatkossa politiikan tekoa.
– Jos politiikan keskiöön nousevat lillukanvarret, niin Suomen ei käy hyvin. Jos keskitymme riitelyyn, emmekä edes yritä löytää kansakunnan yhteistä linjaa suurissa kysymyksissä, niin menestystarina ei jatku.
Mari-Leena Talvitie ennakoi, että luottamus puolueiden kykyyn ratkaista paikallisia ja globaaleja ongelmia nousee keskeiseksi kysymykseksi ja haastaa poliittisia puolueita.
– Ihmiset toivovat yksinkertaistuksia yhä monimutkaisempiin asioihin. Osa ihmisistä jopa sivuuttaa järjen, faktat ja äänestää yhden asian perusteella. Tämä kaikki haastaa myös kokoomuslaista toiminta- ja ajattelutapaa, järkipolitiikkaamme.
Talvitie pitää kokoomuksen arvo- ja aatepohjaa kuitenkin kestävänä ja uskoo, että puoluekokouksessa hyväksyttävä laaja tavoiteohjelma antaa kestävät politiikan raamit 2020-luvulle.
Anna-Kaisa Ikonen näkee haasteena politiikan kulttuurin muuttumisen entistä lyhytjännitteisemmäksi. Tunnekysymykset valtaavat alaa.
– Kokoomuksenkin tulee kyetä kohtaamaan ihmiset tunnetasolla heidän arjessaan, mutta sivistyspuolueena emme saa heittäytyä tunteiden vietäväksi. Voimme olla se luotettava taho, joka luo vakautta, katsoo pidemmälle ja tekee vastuullista tietoon perustuvaa politiikkaa. Äärimielipiteillä saa julkisuutta, mutta ne eivät useinkaan edusta laajempaa näkemystä, Ikonen pohtii.
Jakolinjoja syntyy suhtautumisessa globaaleihin ilmiöihin, kuten ilmastonmuutokseen, maahanmuuttoon ja kaupungistumiseen. Konservatiiviset ja liberaalit arvot näkyvät painotuseroina myös kokoomuksen sisällä.
Samalla Ikonen kuitenkin uskoo, että perinteinen oikeisto-vasemmisto-jako säilyttää asemansa talouspolitiikassa.
Nykypäivän printti-versiossa väitettiin, että Ikonen olisi toiminut Tampereen pormestarina 2013-2015. Oikea tieto on 2013-2017. Toimitus pahoittelee virhettä. [/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]