Valion toimistoihin Pietarissa tehtiin rikosetsintä

Valion toimistoihin Pietarissa tehtiin tiistaina etsintä. Asiasta kertoi ensimmäisenä venäläinen uutistoimisto Interfax.

Uutistoimiston lyhyen uutisen mukaan etsintä oli osa laajempaa rikostutkimusta.

Valiosta kerrottiin päivällä Verkkouutisille, että jonkinlainen tarkastus oli käynnissä. Myöhemmin iltapäivällä Valio julkaisi tiedotteen, jonka mukaan Venäjän viranomaisten suorittama etsintä ei mitenkään liittynyt yhtiön toimintaan Venäjällä.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Valio kertoi toimivansa Venäjällä täysin maan lakien mukaisesti ja olevansa valmis toimittamaan tietoja valtuutetuille viranomaisille.

Myös Itar-Tass kertoi, että venäläisviranomaisten mukaan etsintä ei mitenkään liittynyt Valion toimintaan. Kyse on ollut dagestanilaisen rikollisryhmän laittomista pankkitoimista. Ryhmä oli siirtänyt laittomia tulojaan laillisiksi naamioituina lukuisille eri tileille.

Venäläisviranomaisen sivuilla todetaan, että tutkijoiden suorittaman etsinnän tarkoituksena oli löytää uusia todisteita epäiltyjä vastaan eikä sillä ollut mitään tekemistä yhtiön toiminnan kanssa.

Mainos