[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”vallanjano” mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]”Jännitys oli käsin kosketeltava. — Kokoomusväki tuijotti Hotel Presidentissä koko kansan tuntemaa uutisankkuria, joka hetkellä millä hyvänsä julistaisi ennakkoäänet. Politiikkaa ammattimaisesti seuraavat tiesivät, että oman puolueen kannatus tulisi illan aikana hieman nousemaan, mutta käytännössä viisi minuuttia jälkeen iltakahdeksan kerrottu ennakkotulos olisi suurella varmuudella hyvin lähellä lopullista.”
Jokainen puolueen työmyyrä ja vaaleihin osallistunut ehdokas tietää sen kutkuttavan tunteen, mikä pistelee vatsanpohjassa juuri ennen ennakkoäänien julkistamista. Muutaman sekunnin päästä ruutuun lävähtävät kannatuspylväät ratkaisevat seuraavien vuosien suunnan.
Pikapalkintoja viikkojen jalkatyöstä ja kahvin kaadosta vaaliteltoilla ei ole jaossa. Tulos on äänestävän kansan käsissä, jälleen kerran.
Kirjailijalle politiikka on kiehtova aihe. Erityisen kutkuttavaksi aihe tulee silloin, jos kirjailija tuntee politiikan kuin omat taskunsa.
Kari Häkämies istuu eduskuntatalon takana olevan kahvilan pöydässä ja selaillee kesällä ilmestynyttä uutuuskirjaansa Vallanjano. Kirjan kansikuvaa hallitsee eduskunnan ikoninen pylväikkö, jonka lomassa luikertelee kyykäärmeitä.
– Graafikon näkemys, en ole siihen puuttunut. Loistavahan siitä tuli, Häkämies hykertelee.
Aiemmin dekkareita kirjoittaneelle Häkämiehelle politiikasta kertovan romaanin kirjoittaminen on ollut pitkäaikainen haave. Viime talven aikana syntynyt tarina on nopeasykkeinen kertomus kuudesta ensimmäisen kauden kansanedustajasta, vallasta ja vallanhimosta, onnistumisista ja pettymyksistä. Tai pikemminkin tarinan alku. Häkämiehellä on tarkoitus kirjoittaa Vallanjanolle vielä jatko-osa tai kaksi.
Häkämies sanoo, että tuskin mikään muu elämänalue on tarinan kannalta niin herkullinen kuin politiikka. Ja Häkämies, jos kuka, tuntee politiikan. Hänet valittiin kansanedustajaksi ensi kertaa vuonna 1987 Kymen vaalipiiristä. Vuonna 1996 hän nousi Lipposen i hallituksessa oikeusministeriksi ja Lipposen II hallituksessa Häkämies toimi sisäasiainministerinä. Takana on tuhansia tunteja toriteltoilla ja vaalitilaisuuksissa, kokoushuoneissa ja istuntosalissa.
Suomessa ei aiemmin ole kirjoitettu politiikasta Vallanjanon kaltaista romaania. Esikuvakseen Häkämies nostaa brittiläisen bestsellerkirjailijan Jeffrey Archerin, jonka vuonna 1984 julkaistu First Among Equals (suomennettuna Valtataistelu) kertoo kolmen brittipoliitikon vimmaisesta pyrkimisestä pääministeriksi. Myös Archer toimi ennen kirjailijan uraansa parlamentin jäsenenä sekä myös konservatiivipuolueen puheenjohtajana.
”Eduskuntaan ei kannata pyrkiä, jos ei halua puolueensa puheenjohtajaksi ja pääministeriksi, Sunila pamautti. Kuinka nopeasti aiot edetä päämäärääsi?”
Vallanjano on Häkämiehen kahdeksas romaani. Ensimmäisen dekkarinsa Rehelliseksi tunnettu Häkämies julkaisi vuonna 2010, ja tämän jälkeen kirjoja ilmestynyt keskimäärin yksi per vuosi. Melkoinen suoritus, etenkin kun Häkämies ei ole päätoiminen kirjailija vaan Varsinais-Suomen liiton maakuntajohtaja.
– Julkaisutahti on ollut ehkä liiankin kova, hän myötää.
Häkämies on kurinalainen kirjoittaja. Hän kertoo heräävänsä aamuisin kello 5.45 ja kirjoittavansa puolisentoista tuntia sillä aikaa, kun muu perhe vielä heräilee ja toimittaa aamuaskareitaan. Sitten virkamies pakkaa salkkunsa ja lähtee töihin. Viikonloppuisin kirjoitusaikaa löytyy tunti sieltä toinen täältä.
– Minulle tämä sopii, sillä intensiivistä kirjoittamista ei joka tapauksessa pysty tekemään paria tuntia enempää. Sitten ajatus lähtee jo harhailemaan.
Aloittaessaan uuden kirjan, Häkämies ei koskaan tiedä varmasti mihin se lopulta päättyy. Teksti vie kirjoittajaa, ja jotkut henkilöhahmot saattavat nousta suurempaan rooliin kirjoitusmatkan aikana kuin alun perin oli tarkoituskaan.
– Osa kirjailijoista rakentaa hyvinkin tarkan rungon ennen varsinaisen kirjoittamistyön alkua siitä, miten juoni etenee ja mihin kirja päättyy, mutta itselleni sopii tämän tyylinen kirjoitustapa.
Häkämiehen taskussa kulkee koko ajan pieni muistikirja, mihin hän kirjaa havaintojaan ja mielenkiintoisia yksityiskohtia tai uutisia. Hän huomauttaa, että kirjan tapahtumat ja henkilöt ovat fiktiivisiä, mutta politiikkaa seuraava lukija kokee silti ahaa-elämyksiä. Väkisinkin hahmoista tunnistaa tuttujen poliitikkojen piirteitä.
– Kirjailijalla on kirjailijan vapaus, Häkämies hymähtää, ja muistuttaa samaan hengenvetoon, ettei kyseessä ole dokumentti vaan viihderomaani.
– Yritän kuitenkin pitää tarinan autenttisena, sellaisena, että asiat voisivat oikeasti tapahtua näin. Siksi olen tarkka, että esimerkiksi päätöksentekoprosessit kuvataan kirjassa oikein, Häkämies sanoo.
Samaa uskottavuutta Häkämies hakee kirjojensa henkilöhahmoihin. Hän sanoo, että olisi kohtuutonta laittaa joku oikea ihminen kirjan henkilöhahmoksi, mutta toki todellisilta henkilöiltä on lainattu piirteitä, jotka nokkela lukija ainakin luulee tunnistavansa.
– Joku kirjailija muistaakseni sanoi, että jokaisessa henkilöhahmossa on aimo annos kirjailijaa itseään, Häkämies naurahtaa.
”Tämä pitää viedä nopeasti läpi. En voi suostua minkäänlaisiin myönnytyksiin. Jos niin teemme, saamme ay-väen niskaamme. Palkkaneuvottelut menivät hyvin, mutta jos hölläämme valtion rahasäkkiä maataloudelle, on Hakaniemessä piru irti.”
Vallanjano kuvaa politiikkaa raadollisimmillaan. Lukijoita koukuttaessaan Kari Häkämies toki värittää tapahtumia, mutta onko kirjan kuvaama tapa tehdä politiikkaa sittenkään kaukana todellisuudesta?
Kun Häkämies itse 31 vuotta sitten valittiin eduskuntaan, elettiin toisenlaisessa maailmassa. Ei ollut kännyköitä, ei avustajia eikä sosiaalista mediaa, jota olisi pitänyt olla jatkuvasti päivittämässä. Häkämies muistelee, kuinka esimerkiksi kampanjoinnin aikana piti etsiä lähin puhelinkoppi ja toivoa, että toisessa päässä lankapuhelimeen vastattaisiin, jos kesken toritapahtuman piti selvitellä asioita.
– Politiikka on muuttunut, kuten muukin yhteiskunta. Asiat sekoittuvat toisiinsa ja ne kärjistyvät. Kun ennen oli tavallinen ukonilma, nykyään päälle vyöryy vähintäänkin ukkosmyrsky. Klikkauksia tarvitaan.
Myös poliitikot ovat muuttuneet Häkämiehen ajoista. Ennen politiikkaan tultiin toisista tehtävistä hoitamaan yhteisiä asioita, mutta nykyään politiikka on ammatti siinä missä muutkin. Poliitikot näkyvät julkisuudessa myös entistä enemmän. He osallistuvat tanssiohjelmiin ja somettavat tauotta.
– Hyvin harva on voinut sanoa muutokselle ei.
Häkämies on miettinyt, houkutteleeko eduskunta asiantuntijoita enää samalla tavalla kuin ennen. Ulkopolitiikan taitajatkin ovat Häkämiehen mukaan jo ”melkoisen iäkästä kaartia”. Häneltä riittää ymmärrystä myös niille, jotka jättävät eduskunnan, vaikka lähtijät saavatkin usein paheksuntaa osakseen. Sehän on vain tervettä, hän sanoo.
”Muista poika, että politiikassa pitää aina olla mielipide. Koskaan ei pidä sanoa, että joku muu tietää paremmin kuin sinä.”
Vaikka politiikka on Häkämiehen sydäntä lähellä, hän itse ei haikaile enää takaisin Arkadianmäelle ja vaaliteltoille. Ja saahan romaaniin aina ujutettua myös pieniä piiloviestejä. Vai millaiseksi pitäisi tulkita tiedustelulain kiirehtimistä koskeva sitaatti kirjan loppupuolella? Häkämies hymyilee toimittajan tulkinnoille.
Muistikirjaan on kertynyt jo aihioita uudeksi romaaniksi. Entä olisiko kirjasta televisiosarjaksi? Vallanjano tuo televisiosarjoja seuranneille mieleen muutaman vuoden takaisen tanskalaisen menestyssarjan Vallan linnake.
– Jos Yle tai joku muu taho soittaisi asian tiimoilta, niin vastaisin kyllä puhelimeen, Häkämies virnistää pilke silmäkulmassaan.
Kappaleiden alussa olevat sitaatit ovat lainauksia Kari Häkämiehen kirjasta Vallanjano (Teos 2018, 319 sivua).[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]