”Valtiolla lomaa olisi 52 päivää”. ”Tässä ei ole kerta kaikkiaan mitään järkeä”.

Suomen valtion töistä pois siirtynyt ihmettelee menetettyjä vuosilomaetujaan.

Liberan tutkimusjohtaja VTT Heikki Pursiainen kertoo ajatuspajan sivuilla loma-asioistaan ”siinä toivossa, että ne valaisevat suomalaisia lomakäytäntöjä yleisemmin”.

Heikki Pursiainen kertoo vielä äskettäin työskennelleensä valtion palveluksessa ja saaneensa toukokuussa päätöksen 17 palveluvuoden vuosilomasta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen vuosilomaoikeutensa on 38 päivää. Lisäksi hänellä on mahdollisuus vaihtaa lomarahoja vapaiksi 14 päivää.

– Jos siis olisin jäänyt valtion palvelukseen, minulla olisi lomaa 52 päivää vuodessa… Valtio kannustaisi siis minua 40 vuoden iässä siirtymään käytännössä nelipäiväiselle viikolle, Heikki Pursiainen kirjoittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Minun kaltaisiani virkamiehiä pitäisi kannustaa tekemään enemmän, ei vähemmän töitä. Sen sijaan järjestelmä lahjoo minua lomailemaan 10 viikkoa vuodessa tai jättämään maanantait väliin.

– Tässä ei ole kerta kaikkiaan mitään järkeä, hän voihkaisee.

Pursiaisen mielestä ”jopa järjestelmä, jossa työntekijän palkkaa nostettaisiin automaattisesti palvelusvuosien mukaan, olisi viisaampi. Se ei sentään kannustaisi olemaan jatkuvasti lomalla”.

Mainos