Täydennysesitys sisältää lisämäärärahoja 107 miljoonaa euroa. Tuloarviota esitetään pienennettäväksi 97 miljoonalla eurolla.
Täydentävä talousarvioesitys lisää valtion nettolainanoton tarvetta noin 203 miljoonalla eurolla. Valtio ottaisi ensi vuonna siten 4,7 miljardia euroa lainaa nettona.
Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä vuoden 2015 talousarvioksi. Täydennysesitys annetaan eduskunnalle 20. marraskuuta.
Menot kasvavat, tulot vähenevät
Esimerkiksi hallituksen aiemmin ensi vuodelle linjaama makeisveron korotus perutaan, joten makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteveron tuloarviota alennetaan 45 miljoonaa euroa. Tuotannollisten investointien korotettuja poistoja jatketaan kahdella vuodella.
Teiden päällysteiden, siltojen ja väylärakenteiden parantamiseen puolestaan kohdistetaan 10 miljoonaa euroa lisää. Hissien rakentamiseen, vanhusten asuntojen korjaamiseen ja asuinalueiden kehittämiseen kohdistetaan yhteensä 9 miljoonan euron lisäykset.
Kuntien valtionosuuksiin muutoksia, puolustusvoimille tilausvaltuuksia
Kuntien peruspalvelujen valtionosuutta lisätään hallituksen esityksessä verotulotasauksen oikaisun ja muiden tarkistusten vuoksi yhteensä 49,5 miljoonaa euroa sekä 4,8 miljoonaa euroa omaishoidon tuen kehittämiseksi.
Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon hankkeiden valtionavustusmäärärahaan ehdotetaan 5 miljoonan euron lisäystä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen toteuttamisesta aiheutuviin kustannuksiin.
Puolustusvoimien toimintamenojen tilausvaltuutta ehdotetaan lisättäväksi 39,8 miljoonalla eurolla ilmatorjunnan kunnossapitotarpeiden tarkentumisen vuoksi. Seitsemän HawkMk51 -konetta uudistetaan lasiohjaamokoneiksi, mihin ehdotetaan uutta 15,2 miljoonan euron suuruista tilausvaltuutta ja 4 miljoonan euron määrärahalisäystä.
Poliisin toimintamenoja ehdotetaan lisättäväksi 3 miljoonalla eurolla terrorismin torjunnan edistämiseksi Supon yhdyshenkilön saamiseksi Turkkiin sekä poliisin erityisryhmien suorituskyvyn kohottamiseksi.
Kotimaisten polttoaineiden kilpailukykyä turvataan
Polttoturpeen veroa esitetään alennettavaksi tasolle 3,4 euroa/MWh, mikä alentaa energiaverojen tuloarviota 11 miljoonaa euroa.
Metsähakkeella tuotetun uusiutuvan energian tuotantotukea korotetaan turpeen veron laskua vastaavasti, mikä lisää määrärahatarvetta noin 10 miljoonalla eurolla ensi vuonna.
Lisäksi aiemmin on jo sovittu polttoturpeen veron alennuksesta edelleen tasolle 1,9 euroa/MWh vuonna 2016 ja vastaavasta metsähakkeella tuotetun uusiutuvan energian tuen korotuksesta.