Valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus osti tiistaina 9,3 miljoonalla eurolla telakkayhtiö STX Finlandilta 66,4 prosenttia Aker Arctic Technologyn osakekannasta.
Aker Arctic suunnittelee ja kehittää arktisten alueiden merilogistiikan ja offshore-teollisuuden ratkaisuja sekä erilaisia arktisia aluksia.
Yhtiön muut omistajat ovat tasaosuuksin Finnish ABB ja norjalainen Aker Engineering and Technology. Myös vähemmistöomistajat lisäsivät omistustaan Aker Arcticista yhtäläisin kauppaehdoin valtion hankinnan kanssa.
– Arktisen merenkulun odotetaan lisääntyvän huomattavasti tulevien vuosien ja vuosikymmenten kuluessa. Maailman johtavana arktisia ratkaisuja kehittävänä suunnitteluyhtiönä Aker Arcticilla on hyvät mahdollisuudet saada merkittävä markkinaosuus toimialalla. Tällä on luonnollisesti myös positiivinen vaikutus yhtiön arvoon pitkällä aikavälillä. Siksi pidän kauppaa varsin onnistuneena valtion kannalta, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) toteaa tiedotteessa.
Aker Arcticin osakehankinta luetaan osaksi STX Finlandin rahoitusjärjestelyä, sillä kauppahinta parantaa osaltaan telakkayhtiön rahoitusasemaa.