Valtiontalouden riskit ovat kasvaneet nopeasti, mikä on vähentänyt finanssipolitiikan liikkumavaraa talouskriiseissä. Siksi julkista taloutta pitää edelleen vahvistaa, arvioidaan valtiovarainministeriön riskikatsauksessa.
Valtiovarainministeriön tiedotteessa varoitetaan, että valtionvelka on liki kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa ja kasvanut voimakkaasti myös suhteessa bruttokansantuotteeseen. Viime vuoden lopussa velkaa oli noin 105 miljardia euroa.
Valtion epäsuorat vastuut ovat ministeriön mukaan kasvaneet vielä nopeammin. Kun vuonna 2008 valtiontakausten ja -takuiden määrä oli noin 22 miljardia euroa, viime vuoden lopulla luku oli jo 52 miljardia euroa.
Riskiarvion mukaan valtiontalouteen kohdistuu suorien ja epäsuorien vastuiden ohella myös niin sanottuja piileviä vastuita. Merkittävimmät näistä koskevat pankkisektoria ja paikallishallintoa.
Valtiovarainministeriö toteaa, että nykyistä heikompaan talouskehitykseen on varauduttava. Suomen lähivuosien talousnäkymiä arvioidaan myönteisiksi, mutta kehitykseen sisältyy riskejä.
– Poliittisten päättäjien on syytä varautua myös odotettua heikompaan kehitykseen, riskikatsauksessa varoitetaan. Valtion liikkumavara ja kyky kohdata finanssikriisejä ovat viime vuosina heikentyneet, koska velka ja epäsuorat vastuut ovat kasvaneet.
Riskikatsauksen mukaan julkisen talouden vahvistamista tulisi jatkaa ja valtion takausvastuiden kasvua rajoittaa. Näin finanssipolitiikkaa ei tarvitsisi tarpeettomasti kiristää, jos Suomea koettelisi uusi finanssikriisi.
Myös valtiovarainministeriön tulevaisuuskatsauksessa varoitetaan velkaantumisesta. Velkamäärän ei ministeriön mukaan tulisi nousta liian korkeaksi, sillä se altistaa valtion odottamattomille shokeille.
— Vielä finanssikriisin alkaessa vuonna 2008 julkisessa taloudessa oli ylijäämä, jonka turvin kriisin vaikutuksia voitiin pehmentää. Suomi kohtaa seuraavan taantuman huomattavan velkaisena, katsauksessa sanotaan.