Valtioneuvosto on keskiviikkona nimittänyt oikeustieteen kandidaatti Sami Paateron liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon (kok.) valtiosihteeriksi.
Paatero siirtyy Risikon valtiosihteeriksi Kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteerin tehtävästä.
Tätä ennen Paatero toimi viestintäministerin erityisavustajana (2009) ja sisäasiainministerin erityisavustajana (2007-2009).
Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa liikenne- ja viestintäministeriössä, puolustusministeriössä ja ulkoasiainministeriössä.
Sirkku Linna Vapaavuoren valtiosihteeriksi
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) valtiosihteerinä aloittaa yhteiskuntatieteiden maisteri, kauppatieteiden maisteri Sirkku Linna.
Linna on työskennellyt pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) erityisavustajana vuodesta 2011.
Aiemmin Linna on toiminut Teknologiateollisuus ry:ssä ryhmäpäällikkönä ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän talouspoliittisena sihteerinä sekä kokoomuslaisten kansanedustajien Jari Vilénin ja Marja Tiuran avustajana.
Vapaavuoren nykyinen valtiosihteeri Marja Rislakki siirtyy ulkoasiainministeriön poliittiselle osastolle kyber-suurlähettilään tehtävään.
Työministeri Lauri Ihalaisen (sdp.) valtiosihteerinä jatkaa kauppatieteiden tohtori Tuire Santamäki-Vuori. Hänet nimitettiin tehtäväänsä 6. kesäkuuta.
Santamäki-Vuori toimi vuodesta 2011 alkaen valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sdp.) valtiosihteerinä. Hän on aikaisemmin ollut Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n puheenjohtaja sekä Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja ja vs. johtaja.