Vanhus voidaan leikata siinä missä nuorempikin

Ortopediset leikkaukset saattavat tuoreen tutkimuksen mukaan olla iäkkäille potilaille turvallisempia kuin tähän asti on luultu.

Ikäihmisten tekonivelleikkauksiin liittyvä kuolleisuus näyttää itse asiassa pienentyneen, kertoo uutispalvelu Duodecim.

Yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin, että kuluneen vuosikymmenen aikana yli 80-vuotiaiden kuolleisuus polven kokotekonivelleikkaukseen pieneni 0,3 prosentista 0,2 prosenttiin ja lonkan kokotekonivelleikkaukseen 0,5 prosentista 0,3 prosenttiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Myös kuolleisuus nikamien luudutusleikkaukseen pieneni 1,1 prosentista 0,6 prosenttiin.

Leikkauskomplikaatioiden määrä pysyi vastaavasti samanlaisena polven tekonivelleikkauksen ja nikamien luudutusleikkauksen kohdalla, mutta suureni hiukan lonkan tekonivelleikkauksissa.

Tutkijat toteavat, että vaikka leikkauksiin liittyvä kuolleisuus ja komplikaatiot olivat kaiken kaikkiaan yleisempiä yli 80-vuotiailla kuin 65–79-vuotiailla, olivat määrät suhteellisen pieniä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Eliniän ennusteen parantuessa yhä useamman iäkkään kohdalla joudutaan Duodecimin mukaan punnitsemaan ortopedisten leikkausten hyötyjä ja haittoja. Tutkijoiden mukaan vanhus voidaan leikata siinä missä nuorempikin kunhan hiukan suurempi komplikaatio- ja kuolleisuusriski huomioidaan. Erityisesti muuten perusterveet vanhukset voivat hyötyä leikkauksesta merkittävästi, tutkijat toteavat.

Tutkimuksessa hyödynnettiin yhdysvaltalaisrekisterin tietoja. Vuosina 2000–2009 yli 80-vuotiaille yhdysvaltalaisille tehtiin yli 400 000 ei-päivystyksellistä polven tekonivelleikkausta, 230 000 lonkan tekonivelleikkausta ja 70 000 nikamien luudutusleikkausta.

Tulokset julkaistiin Journal of Bone and Joint Surgery -lehdessä.

Mainos