Vangeilla on osallistumisvelvollisuus työhön, koulutukseen tai kuntoutusohjelmiin, kuten päihdeohjelmiin. Hyvin lyhyitä tuomioita suorittavat tosin usein jäävät toimintojen ulkopuolelle, samoin hyvin suljetuilla osastoilla asuvat.
Noin yksi kolmasosa kolmesta tuhannesta vangista tekee työtä päivittäin. Työpajoissa työskentelee noin 450. Loput toimivat siviilitöissä, kiinteistö- ja taloushuollossa tai avolaitostöissä esimerkiksi Suomenlinnassa, Nuuksiossa, Olavinlinnassa ja Aulangolla.
Yleisimpiä työaloja vankiloissa ovat puuala, metalliala ja maatalous. Vankiloissa valmistetaan muun muassa puutarhakalusteita, pirttikalustoja ja grillejä. Lisäksi tehdään alihankintatöitä yrityksille, harjoitetaan luomuviljelyä ja nautakarjan alkuperäisrotujen kasvatusta sekä viljellään kesäkukkia.
Vankiloiden tuotannon vuositulot olivat viime vuonna noin 8,5 miljoonaa euroa. Tuotteista osa jää vankiloiden käyttöön, esimerkiksi sellikalusteina ja vankivaatteina.
Ajankohtaisena haasteena on Rikosseuraamuslaitoksen mukaan kehittää vankiloiden yhteistyötä työvoiman palvelukeskusten kanssa työmarkkinoilta syrjäytymisvaarassa olevien ohjaamiseksi työllistymispolulle.
Iso osa vankien ammatillisen koulutuksen suorituksista kertyy työtoiminnan yhteydessä. Rikosseuraamuslaitoksen mukaan työssä oppimista on tarkoitus vielä laajentaa.