Toisen maailmansodan päättymisestä Euroopassa tulee tällä viikolla kuluneeksi 75 vuotta. Vaikka kymmeniä miljoonia ihmishenkiä vaatineesta suursodasta on jo kauan, rauha ja vapaus eivät edelleenkään ole itsestäänselvyyksiä, ruotsalaisen Frivärld-ajatushautomon puheenjohtaja Gunnar Hökmark muistuttaa.
– Näemme jälleen maailman, jossa historiaa kirjoitetaan uudelleen. [Presidentti Vladimir] Putinin hallinto legitimoi taas [neuvostodiktaattori Josif] Stalinia. Neuvostoliiton sotilasjohtajien monumenttien siirtäminen säädetään rikolliseksi silloinkin, kun se tapahtuu Venäjän ulkopuolella, Hökmark kirjoittaa blogissaan.
– Putin ja hänen lakeijansa väittävät Puolaa syylliseksi sodan syttymiseen, syyttävät Suomea sotarikoksista ja selittävät, että Baltian maat olivat luonnollinen osa Venäjää. Historiaa kirjoitetaan uusiksi, jotta voidaan vaikuttaa tulevaisuuteen, hän toteaa.
Koko 2000-luvun ajan jatkunut asevarustelu, hyökkäykset Georgiaan ja Ukrainaan, joukkojen sijoittaminen Armeniaan, Moldovaan ja Syyriaan sekä Valko-Venäjään kohdistetut vaatimukset antavat Hökmarkin mukaan viitteitä siitä, millaiseksi Putin haluaisi Euroopan kartan piirtää.
Samaan aikaan, kun Venäjä on kiihdyttänyt sotilaallista varustautumistaan, Ruotsi ja lukuisat muut läntiset demokratiat ovat ajaneet alas puolustustaan, Ruotsin maltillisen kokoomuksen kansanedustajana 1982–2004 ja Euroopan parlamentin jäsenenä 2004–2019 toiminut Hökmark muistuttaa.
Unelmien sijaan realismia
Hökmark sanoo koronaviruspandemian paljastavan, kuinka haavoittuvaiseksi ruotsalainen yhteiskunta on tullut, kun kylmän sodan aikaiset kokonaismaanpuolustuksen ja valmiuden rakenteet sekä niihin liittyvä lainsäädäntö 1990-luvun lopulla romutettiin.
– Puutteellinen valmiutemme puolustaa maata sotilaallista painostusta, uhkaa ja operaatioita vastaan on vielä vakavampi asia. Kyse on vapaudestamme, Hökmark toteaa.
– Rauhaa ja vapautta ei saa hukata poliittisten unelmien tähden, vaan niitä pitää varjella sillä vastuullisuudella, jota todellisuus edellyttää. Se on ainoa tapamme kunnioittaa niitä ihmisiä, jotka menettivät henkensä vapautensa ja tulevaisuutensa toisessa maailmansodassa ja niissä diktatuureissa, jotka sodan päätyttyä kattoivat puoli Eurooppaa, hän painottaa.
Se, että lukuisat Keski- ja Itä-Euroopan maat ajautuivat vuosikymmenten ajaksi kommunistisen hirmuhallinnon ikeeseen, oli Hökmarkin mukaan seurausta lännen sinisilmäisestä suhtautumisesta Staliniin.
– Ruotsissa Vasemmistopuolue oli sodan jälkeen Stalinin käskyläinen samaan tapaan, kun se ennen sotaa oli puolustanut [Adolf] Hitlerin ja Stalinin sopimusta Euroopan jaosta. Puolue jatkoi ylistyssähkeiden lähettämistä diktatuurivoimille aina vuoteen 1989, minkä jälkeen se etsi uusia sankareita kauempaa reaalisosialismin ilmiselvistä epäonnistumisista ja julmuuksista omassa maanosassamme. Uusiksi sankareiksi nousivat nyt Kuuba, Nicaragua ja Venezuela, Hökmark toteaa.