Vasemmistoliitto vaatii usean alan kokeilua kuuden tunnin työajasta

Vasemmistoliitto on jättänyt eduskunnalle aloitteen kuuden tunnin työaikakokeilusta.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän aloitteessa esitetään useita aloja kattavaa kokeilua, jolla selvitetään lyhyemmän työajan taloudelliset, hyvinvoinnilliset, työllistävät ja muut yhteiskunnalliset vaikutukset.

Kokeilu olisi puolueen mukaan syytä järjestää yhteistyössä vapaehtoisten työnantajien ja ammattiliittojen kanssa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Työelämä on muuttunut 1990-luvusta pitkin harppauksin. Teollisuuden lisäksi monilla ajatustyötä tekevillä aloilla työn parempi jakaminen voisi nostaa tuottavuutta. Yhä useampi työnantaja painottaa työn tulosta kellokortin lukemisen sijaan, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen toteaa tiedotteessaan.

Hänestä työajan lyhentämisen vaikutuksia tulisi selvittää.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Korkean työttömyyden selättäminen vaatii uutta ennakkoluulottomuutta, Pekonen toteaa.

Pekosen mukaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kilpailukykysopimuksen työajanpidennys uhkaa ”laskea työn tuottavuutta tehtyä työtuntia kohden, heikentää työllisyyttä sekä vähentää työhyvinvointia”. Sopimuksen myötä vuosityöaika pitenee kokoaikatyössä keskimäärin 24 tunnilla.

Aloite työajan lyhentämiskokeilusta on osa Vasemmistoliiton Tolkkua työelämään -kampanjaa.

Mainos