Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrosta epäilty Aleksanteri Tomminpoika Kivimäki on lisätty Europolin etsityimpien etsintäkuulutettujen listalle.
Helsingin käräjäoikeus vangitsi vuonna 1997 syntyneen Kivimäen poissaolevana todennäköisin syin epäiltynä törkeästä tietomurrosta, törkeän kiristyksen yrityksestä ja törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Miehestä on annettu eurooppalainen pidätysmääräys siksi, koska hänen arvellaan asuvan tällä hetkellä ulkomailla.
Poliisi epäilee Kivimäen olevan Vastaamoon kohdistuvan tietomurron takana, jonka seurauksena noin 22 000 asianomistajaa on tehnyt rikosilmoituksen poliisille tapaukseen liittyen. Poliisin arvion mukaan noin 10 000 uhria ei ole tehnyt rikosilmoitusta. Poliisi kehottaa tekemään rikosilmoituksen, jos henkilökohtaisia tietojasi on vuotanut nettiin tai olet saanut kiristysviestin psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurtoon liittyen.
Keskusrikospoliisi pyytää vinkit henkilön sijainnista joko Europolin sivuston kautta tai puhelimitse numeroon 050 440 1800.
Aiemmin epäilty on esiintynyt myös nimellä Julius Kivimäki. Hänellä on aiempaa taustaa myös muista tietomurtoihin liittyvistä rikoksista.
Aleksanteri Tomminpoika Kivimäki on lisätty @Europol'in #EUmostwanted-sivustolle. Kivimäen epäillään syyllistyneen mm. törkeään tietomurtoon. Vinkit henkilön sijainnista joko👇sivuston kautta tai 📞050 4401800. https://t.co/Ai2TZLHi2B pic.twitter.com/CtLiQqgDF0
— KRP Viestiliikennekeskus (@KRP_VLK) November 3, 2022