Venäjän viranomaisten ilmaliikenteelle antamien NOTAM-varoitusten mukaan Venäjän laivasto aikoo suorittaa ohjuskokeita Norjanmerellä samalla, kun alueella on käynnissä Naton suuri Trident Juncture 18 -sotaharjoitus.
Ilmoitusten mukaan Venäjä suorittaa ammuntoja tämän viikon torstaista lauantaihin kello seitsemän ja neljäntoista välisenä aikana. Norjan TV2:n mukaan ammunta-alue kuuluu merivoimien harjoittelualueeseen Trident Juncturessa.
Norjan asevoimien mukaan Venäjän kokeet eivät kuitenkaan aiheuta ongelmia harjoitukselle.
Venäjän ohjuskoeilmoitukset herättivät viimeksi kohua maalis- ja huhtikuun vaihteessa. Venäjä ilmoitti tuolloin suorittavansa ohjuskokeita samanaikaisesti Ruotsin, Puolan ja Latvian rannikkojen lähellä ja kaikkien valtioiden lentotiedotusalueiden sisällä.
Harjoituksia kritisoitiin etenkin Baltiassa. Esimerkiksi Latvian puolustusministeriö syytti tuolloin Venäjää siitä, että sulkee ison osan Itämerta varoituksillaan. Viron puolustusministeriöstä taas todettiin, että harjoituspaikat olivat epätavallisia. Virolaisten mukaan Venäjällä olis ollut riittävästi tilaa harjoituksille esimerkiksi Kaliningradin edustalla.
Russia has notified their intention to conduct rocket (missile) tests off the coast of Norway on November 1st thru 3rd.
That's in the same time frame and area as NATO #TridentJuncture2018. pic.twitter.com/6icAgxepKC
— Simon Petersen (@SimonHoejbjerg) October 28, 2018