[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”venaja-heratti-01b” mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Kun eduskunta lokakuun alussa hyväksyi kiireellisen muutoksen perustuslain pykälään, näyttää entistä ilmeisemmältä, että pitkään valmisteilla olleet siviili- ja sotilastiedustelulait saavat sinettinsä vielä kuluvan vaalikauden aikana.
Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari arvioi pitkästä valmisteluajasta olleen hyötyä.
– Olemme voineet tutkia tarkasti muiden maiden tiedustelujärjestelmiä ja -lainsäädäntöjä ja ottaa siitä opiksi. Olemme ottaneet parhaita elementtejä ja pyrkineet hiomaan niitä paremmin sopiviksi Suomen oloihin, Antti Pelttari sanoo Verkkouutisten äskettäisessä haastattelussa.
Uuden tiedustelulainsäädännön myötä Suomeen on hänen mukaansa syntymässä hyvin integroitu järjestelmä Suojelupoliisin ja sotilastiedusteluviranomaisten välille.
Kun lakipaketin voimaan saattamista kiirehdittiin, sen perusteluissa korostui vielä taannoin kansainvälisen terrorismin uhka. Vaikka tarve nykyistä tehokkaampaan terrorismin torjuntaan ei suinkaan ole väistymässä, yhä ajankohtaisemmaksi on noussut myös huoli horjuttamistoimista, joiden taustalla on Venäjä.
Vilkaisu lähialueille osoittaa, että Suomi ei ole huolineen yksin.
Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö on tiivistynyt kovaa vauhtia, ja samaan aikaan myös turvallisuusuhkia koskevasta tilannekuvasta on tullut yhä selvemmin yhteinen, vaikka kansallisia painotuseroja toki edelleen esiintyykin. Tämä näkyy niin viranomaisten välisessä tiedonvaihdossa kuin siinä, miten tarkasti media Pohjanlahden molemmin puolin seuraa aiheeseen liittyviä uutistapahtumia naapurimaassa.
Kun Suomen keskusrikospoliisi toteutti syyskuussa Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen avustamana mittavan operaation Turun saaristossa, ei siis ollut yllättävää, että tapahtuma ja sen taustoja koskevat spekulaatiot nousivat näkyvästi otsikoihin Ruotsissa. Vaikka tutkinnan kerrottiin keskittyvän epäiltyihin talousrikoksiin, strategisesti tärkeiden sotilaskohteiden tuntumassa sijaitsevan Airiston Helmen salaperäinen venäläisomistus ei herättänyt vain suomalaisissa vaan myös ruotsalaisissa tiedotusvälineissä vakavia kysymyksiä hybridiuhista.
Dramaattisesta operaatiosta Paraisilla ehti kulua vain viikkoja, kun ruotsalaislehti Dagens Nyheter (DN) kiinnitti lukijoidensa huomion Lidingössä aivan Tukholman kupeessa sijaitsevaan suureen merenrantakiinteistöön, jonka ympärille on vastikään pystytetty korkeat maavallit ja useita metrejä korkea, valvontakameroin varustettu teräsaita.
Villa Söderåsin omistajayritys on lehden tietojen mukaan kehittämässä siitä ”erityisille kohderyhmille” suunnattua matalan profiilin kongressikeskusta. Joidenkin naapurien mielestä se muistuttaa pikemminkin venäläistä laivastotukikohtaa.
Lidingöläiset ovat kiinnittäneet huomiota myös Villa Söderåsin liepeillä liikkuviin venäläisiin diplomaattiautoihin. Tulevassa kongressikeskuksessa onkin DN:n tietojen mukaan vieraillut Venäjän Tukholman-lähetystön henkilökuntaa useaan otteeseen. Kiinteistön omistajan hallussa on myös komea keltainen huvila saman saaren pohjoisrannalla. Huvilassa asustaa Venäjän suurlähettiläs.
Vaikka venäläisten kiinnostus suurisuuntaisiin rantakiinteistöihin Turun saaristossa ja Tukholman edustalla voi olla silkkaa viatonta sattumaa, Ruotsin puolustustutkimusinstituutin (FOI) entinen pitkäaikainen Venäjä-osaston johtaja Jan Leijonhielm näkee siinä merkittäviä yhtymäkohtia kylmän sodan aikaan.
Neuvostoliiton sotilastiedustelupalvelulla oli Leijonhelmin DN:ssä julkaistun artikkelin mukaan riveissään agentteja, joiden tehtävänä oli käskettäessä soluttautua Ruotsiin ja tarkkailla muun muassa lentotukikohtia, esikuntia ja joukkojen perustamispaikkoja sekä likvidoida Ruotsin ilmavoimien taistelulentäjiä. Koska majoittuminen hotelliin olisi saattanut herättää ei-toivottua huomiota, tarkoitusta varten oli hankittu yksityisasuntoja.
Leijonhielm katsoo lukuisten esimerkkien osoittavan, että Venäjän sotilastiedustelu on kaivanut kylmän sodan aikaiset metodinsa naftaliinista, ja kehottaa niin lainsäätäjiä tekemään siitä tarvittavat johtopäätökset.
Norjan suurkäräjät isännöi syyskuun lopulla seminaaria, johon osallistui parlamenttien hallintovirkamiehiä 34 maasta. Eidsvoll-aukion laidalla Oslon keskustassa järjestetyn tapahtuman keskeisenä teemana oli yhteiskunnan digitalisaatio – yksi vuoden kuumimmista puheenaiheista maailmalla.
Kun digiseminaari perjantaina päättyi, useimmat sen osallistujista kiirehtivät viikonlopun viettoon kotimaihinsa. 51-vuotiaan venäläisdelegaatin Oslon-matka osoittautui kuitenkin mutkikkaammaksi: mies ei paluulennolleen suoriutunut, vaan Norjan turvallisuuspoliisi PST pidätti hänet Gardermoenin lentoasemalla vakoilusta epäiltynä. Tuomioistuin määräsi miehen tutkintavankeuteen, kun taas Venäjän paikallinen suurlähetystö leimasi PST:n epäilyt aiheettomiksi ja järjettömiksi.
Samoihin aikoihin järjestetyssä Norjan maavoimien konferenssissa puhunut puolustusministeri Frank Bakke-Jensen painotti tarvetta sotilastiedustelun resurssien kasvattamiseen erityisesti arktisella alueella – syynä Venäjän lisääntynyt sotilaallinen aktiivisuus.
Kenraaliluutnantti Kjell Grandhagen varoitti Venäjän erityisesti pohjoiseen Finnmarkiin kohdistamasta sotilaallisesta uhasta selvästi suorasukaisemmin sanakääntein. Maan sotilastiedustelua vuosina 2010–2016 johtanut Grandhagen totesi pitävänsä ilmeisenä, että jos alueella puhkeaisi sotilaallinen konflikti, venäläisjoukot tunkeutuisivat Pohjois-Norjaan ja pyrkisivät muodostamaan sinne puskurivyöhykkeen Kuolan niemimaalla olevien strategisten tukikohtiensa suojaksi.
Vaikka katseet kohdistuvat nyt Venäjän toimiin arktisella alueella, tiedustelukysymyksiin erikoistunut Norjan ulkopoliittisen instituutin tutkija Njord Wegge toppuuttelee tulkintoja, joiden mukaan Norjan sotilastiedustelun painopiste olisi nyt siirtymässä pohjoiseen.
– Se on mielestäni vain osittain totta. Norja on ollut yksi niistä harvoista maista, joiden tiedustelupalvelut keskittyivät Venäjään ja pohjoisiin alueisiin myös sen jälkeen, kun kylmä sota oli ohi. Tämä on johtunut ennen kaikkea Norjan maantieteellisestä asemasta, Wegge toteaa.
Norjan tiedustelupalvelujen suurimmat haasteet liittyvät Weggen mukaan signaalitiedustelua ja datan massakeräilyä koskevan lainsäädännön puuttuvaan päivitykseen. Norjassa käydään parhaillaan keskustelua mahdollisesta “digitaalisesta rajapuolustuksesta”, joka edellyttäisi tiedustelua ja valvontaa koskevien lakien saattamista ajan tasalle.
Vuonna 1980 syntyneen virolaisupseerin ura näytti vielä elo-syyskuun taitteessa sangen lupaavalta. Suomen Maanpuolustuskorkeakoulussakin pariin otteeseen opintoja suorittanut majuri oli edennyt tykistön tarkastajaksi, aselajinsa ykköspaikalle Virossa. Edessä siinsivät näkymät avaintehtäviin Natossa – lopulta kenties myös kenraalin kaluunat.
Hetken päästä taivas kuitenkin romahti: Viron suojelupoliisi pidätti miehen epäiltynä vakoilusta Venäjän sotilastiedustelun hyväksi. Hänen kerrottiin toimittaneen vuosien ajan erittäin arkaluonteisia Viron asevoimia ja Naton toimintaa koskevia tietoja venäläisille toimeksiantajilleen. Myös majurin venäläistaustainen isä vangittiin epäiltynä pitkään jatkuneesta toiminnasta vihamielisen valtion palveluksessa.
Vain muutamaa viikkoa myöhemmin virolainen oikeusistuin langetti 32-vuotiaalle Jevgeni Slavinille vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistuksen yhteistoiminnasta Venäjän sotilastiedustelun kanssa. Tuomiolauselman mukaan mies oli vuodesta 2016 alkaen pitänyt yhteyttä Venäjän tiedustelupalveluun ja toiminut sen asiamiehenä tavalla, jonka tarkoituksena oli vahingoittaa Viron sisäistä ja ulkoista turvallisuutta. Tendrit-peitenimellä toimineen Slavinin kerrottiin allekirjoittaneen kirjallisen sitoumuksen salaisesta yhteistyöstä.
Slavinin tehtäviin oli kuulunut muun muassa Naton lentotukikohdan mahdollisen tulevan sijaintipaikan valokuvaaminen. Hänen oli myös pitänyt hankkia Venäjän sotilastiedustelun käyttöön eurooppalaisia tiekarttoja sekä ladata rahaa tietyn venäläisagentin prepaid-puhelinkortille.
Hankkimaansa informaatiota Slavin oli toimittanut Venäjän sotilastiedustelulle puhelimitse, sähköpostitse sekä henkilökohtaisissa tapaamisissaan Venäjän maaperällä.
Vakoilutapauksista, joiden taustalla on Venäjä, on tullut Virossa arkipäivää. Maan tapa on, että kun vakoojia paljastuu, heidät nimetään ja tuodaan kameroiden eteen. Myös viimeaikaisista pidätystilanteista on julkaistu videomateriaalia.
– Tärkein peruste sille on ennaltaehkäisy. Jokainen oikeuden eteen päätynyt vakooja tehnee vaikeammaksi rekrytoida uusia vakoojia ja myös ohjailla entisiä, tiedusteluun erikoistunut puolustus- ja turvallisuustutkimuskeskus ICDS:n tutkija Ivo Juurvee sanoo.
– Kannustaisin Suomea toimimaan samoin. Kyse ei ole Viron esimerkin noudattamisesta, vaan tämä on ollut trendi useissa Euroopan maissa.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row full_width=”stretch_row” css=”.vc_custom_1540567995638{padding-bottom: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”venaja-heratti-02″][/vc_column][/vc_row][vc_row full_width=”stretch_row” css=”.vc_custom_1540568149749{padding-bottom: 20px !important;background-color: #eaeaea !important;}”][vc_column][vc_column_text]Venäjä toteutti Baltiaan kohdistetun disinformaatio-operaation, jossa amerikkalaisen B52-pommikoneen väitettiin pudottaneen vahingossa harjoitusydinpommin keskelle asutusta Liettuassa. Tekaistu uutinen, jonka lähteeksi esitettiin USA:n puolustusministeriö, levisi laajasti tiedotusvälineissä. Operaation tarkoituksena oli ilmeisesti valmistautua levottomuutta ja epäluottamusta kylvävän tiedon levittämiseen myös huomattavasti laajemmassa mittakaavassa. Kuvassa palava talo muistuttaa Youtubesta löytyvällä propagandavideolla näkyvää taloa, mutta kuva ei ole Liettuasta vaan Romaniasta. B52-pommikone on kuvattu Louisianassa.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Miksi Venäjän hyväksi toimivat vakoojat jäävät kiinni, vaikka tekevät kaikkensa sen välttämiseksi? Sitä on Juurveen mukaan pohdittu ankarasti niin Tallinnassa kuin Moskovassa.
– Suuri yleisö on vain utelias, mutta Venäjän sotilastiedustelun kannalta kysymys on olennainen, sillä se haluaisi aivan varmasti kyetä välttämään vastaavat virheet jatkossa. Juuri siksi, että nämä käytännön yksityiskohdat hyödyttäisivät lähinnä Venäjän sotilastiedustelua, niitä ei koskaan julkisteta, eikä Viron vastatiedustelu tule Venäjän sotilastiedustelua auttamaan, Juurvee arvioi ICDS:n julkaisemassa kirjoituksessaan.
Vakoojat näyttävät hänen mukaansa jäävän kiinni lähinnä kolmesta syystä. Niiden ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat agentin virheet ja epäilyttävä käytös. Tämä saattaa esimerkiksi ylläpitää kalliimpaa elämäntyyliä kuin mihin vastaavassa asemassa olevalla henkilöllä on yleensä varaa.
Toinen kiinni jäämisen syy voi liittyä vakoojan ja hänen toimeksiantajansa väliseen yhteydenpitoon. Vaikka viestintätapojen kirjo on laaja, tiedustelutoiminnan kannalta kyse on silti potentiaalisesta haavoittuvuudesta.
– Salaisiin asiakirjoihin perehtyminen on yleensä määritelty työtehtävä, eikä niiden sisällön mieleen painamista kyetä parhaallakaan valvonnalla ehkäisemään. Arkaluontoisen informaation viestiminen eteenpäin on silti aina vaarallista, Juurvee toteaa.
Luottamus siihen, että internetiin perustuva yhteydenpito jäisi paljastumatta, on hänen mukaansa petollista. Myös sähköisestä viestinnästä jää aina jälki.
Vakoojan paljastumisen kolmas tavanomainen syy on Venäjän sotilastiedustelun kannalta kaikkein piinallisin.
– Siihen nimittäin sisältyy tietovuoto värvänneen tiedustelupalvelun sisältä. Se taas on niin Venäjän sotilastiedustelun kuin sen jokaisen agentin pahin painajainen, Juurvee toteaa.
Viron tiedusteluviranomaiset pitävät Venäjän hyväksi toimivia vaikuttaja-agentteja erityisen vakavana uhkana läntisten yhteiskuntien vakaudelle. Teemaa on pitänyt esillä muun muassa Viron ulkomaantiedustelusta vastaavan viraston pääjohtaja Mikk Marran.
Vaikka uhka on tunnistettu, Venäjän hyväksi länsimaissa operoivien niin sanottujen vaikuttaja-agenttien ja luottamuksellisten kontaktien toimintaan on Ivo Juurveen äskettäin laatiman raportin mukaan erittäin vaikea puuttua.
– Kremliä tukevien näkemysten levittäminen tai sen tavoitteiden edistäminen eivät ole rikoksia varsinkaan, kun se tapahtuu ”ideologisen tai poliittisen hengenheimolaisuuden” pohjalta, hän toteaa Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen julkaisemassa raportissaan.
Vaikuttaja-agentin käsite juontaa juurensa kylmän sodan ajalta. Sillä tarkoitettiin alun perin Neuvostoliiton tiedusteluelinten ohjeiden mukaisesti toimivaa henkilöä, joka käyttää virallista tai näkyvää asemaansa ja muita keinoja vaikuttaakseen kohdemaan politiikkaan tai kansalaismielipiteeseen.
Vaikuttaminen saattaa kohdistua myös tiettyihin nimenomaisiin prosesseihin sekä viranomaisten ja poliittisten organisaatioiden toimintaan.
Määritelmällisesti vaikuttaja-agentti tietää toimivansa vieraan valtion hyväksi ja hän saa toiminnastaan korvauksen. Siinä he eroavat niin sanotuista luottamuksellisista kontakteista – kohdemaan kansalaisista, jotka toimittavat tietoa ja tekevät palveluksia vieraan valtion tiedustelupalveluille sitoumuksetta.
Tiedustelupalvelujen on Juurveen mukaan käytännössä miltei mahdotonta luotettavasti erottaa, ketkä ovat Venäjän palveluksessa olevia vaikuttaja-agentteja ja ketkä vain Venäjän hyväksi toimivia luottamuksellisia kontakteja. Vielä epäselvempi on rajanveto luottamuksellisten kontaktien ja pelkkien ”hyödyllisten idioottien” välillä.
Vaikuttaja-agenttien toiminnasta olisi Juurveen mielestä hyödyllistä keskustella avoimesti myös Suomessa.
– Yleisen tietoisuuden lisääminen on keskeinen keino ennaltaehkäistä tällaisia uhkia, hän tähdentää.
Latvian äskettäisiin parlamenttivaaleihin kohdistunut kyberhäirintä tuli noteeratuksi suomalaisissakin tiedotusvälineissä, kun suosittu sosiaalisen median Draugiem-foorumi täyttyi äänestyspäivänä Venäjää ja presidentti Vladimir Putinia ylistävistä viesteistä.
Vähemmälle huomiolle näyttää jääneen samaan aikaan tapahtunut massiivinen kyberhyökkäys, jonka kohteina olivat keskeiset viranomaisinstituutiot, internet-palvelimet ja lopulta myös keskusvaalilautakunnan kriittinen tietojärjestelmä.
Taistelu vihamielistä vaalivaikuttamista vastaan on kansanedustaja Veiko Spolitisin mukaan herättänyt aiemmin ristiriitaisia tunteita. Kun vaalien rehellisyyttä ja korruption torjuntaa hoitava viranomainen taannoin väläytti toimia puolueiden asiattoman Facebook-mainonnan kitkemiseksi, asiasta nousi Spolitisin mukaan melkoinen kohu. Se kuitenkin laantui, kun kävi ilmi, että mahdolliset rajoitukset eivät kohdistuisi yksittäisten kansalaisten Facebook-tileihin, turvallisuuseksperttinä tunnettu Spolitis sanoo.
Tiedustelupalveluiden asemasta ja oikeuksista vallitsee hänen mielestään Latviassa laaja konsensus samaan tapaan kuin Virossa. Kun rajanvetokeskustelua ajoittain käydään, uutiskynnystä se ei yleensä ylitä.
– Riittävä resilienssi Venäjän agentteja ja heidän hyväkseen toimivia hyödyllisiä idiootteja vastaan voidaan saavuttaa vain silloin, kun valtio, ei-valtiolliset toimijat ja media toimivat käsi kädessä. Jos jokin osa-alue jätetään huomiotta, Kreml ei epäröi hyödyntää sitä omien tavoitteidensa edistämiseen, kuten te Suomessakin hyvin tiedätte.
Ajankohtainen esimerkki haavoittuvuuksista on Spolitisin mielestä finanssijärjestelmä. Baltian maiden viranomaiset tutkivat parhaillaan useita rahanpesuepäilyjä, joiden monimutkaiset lonkerot saattavat ulottua myös Venäjän vaikuttamisoperaatioiden kätkettyihin rahoitusjärjestelyihin.
Baltian maiden pitkälti neuvostoajalta periytyvät venäläisvähemmistöt tarjoavat Spolitisin mukaan Venäjälle vaikuttamisinstrumentin, jonka kaltaista sillä ei muissa EU-maissa ole. Suomen suhteen Venäjän tiedustelupalveluiden lähestymistapa onkin Spolitisin mukaan todennäköisesti toisenlainen.
– Väittäisin, että ne eivät niinkään pyri horjuttamaan valtionne vakautta, vaan painostavat teitä toimimaan vastoin omaa kansallista etuanne. Ne kyllä tuntevat hyödylliset idioottinsa – myös teillä Suomessa, Spolitis sanoo.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]