Venäjän puolustusministeriö on julkaissut alla näkyvän videon amerikkalaisentunnistuslennosta Itämerellä. ”Pysäytyslennon” kerrotaan tapahtuneen kansainvälisessä ilmatilassa. Venäjän puolustusministeriö kertoo Facebookissa Suhoi Su-27-hävittäjän lentäneen turvalliselle etäisyydelle kohteestaan ja tunnistaneen sen amerikkalaiseksi RC-135-tiedustelukoneeksi.
Ministeriön mukaan venäläishävittäjä palasi kotiin sen jälkeen, kun vieraan vallan kone oli saatu poistumaan Venäjän federaation rajalta.
Länsimaat ovat julkaisseet usein kuvia ja videoita venäläiskoneiden lennoista Itämerellä. Venäjän omat videon ovat harvinaisempia.
Venäjän lentotoimintaa Itämerellä on kritisoitu viime vuosina. Venäläiskoneet lentävät usein ilman lentosuunnitelmia ja niiden sijainnin siviili-ilmavalvonnalle ilmoittavia transpondereita. Venäjän hävittäjät ovat myös aiheuttaneet vaaratilanteita aggressiivisilla manöövereillä.
Venäläinen Su-27-hävittäjkone lähestyi esimerkiksi hiljattain kansainvälisessä ilmatilassa lentänyttä ruotsalaista signaalitiedustelukonetta kahteen otteeseen. Venäläishävittäjä lensi suurella nopeudella kohti ruotsalaiskonetta ja tuli vain noin 20 metrin päähän siitä.
Ruotsalaiset ovat kuvanneet toimintaa epäammattimaiseksi ja vaaralliseksi. Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist totesi Venäjän hävittäjän käyttäytyneen ”hyvin provokatiivisesti”. Venäjä on kiistänyt vaaratilanteen, vaikka Ruotsi julkaisi kuvia lähekkäin olleista koneista.
#Video A Russian #Su27 fighter of the air defence on-duty forces made a sortie for interception of a #US Air Force's #RC135 reconnaissance aircraft over the neutral waters of the #BalticSea https://t.co/fbo8lz0kW9 @RusEmbUSA @mfa_russia #Interception pic.twitter.com/Wx8lNaXiYp
— Минобороны России (@mod_russia) March 7, 2019